Kaukolämpö
Laitos jakaa
kaukolämpöä kahden lämpöverkon avulla. Pääverkon piiriin kuuluvat alueet kaupungin länsirajalta Rauvolasta itärajalle Voivalaan siten, että Turku-Helsinki -moottoritie rajaa verkon jakelualueen pohjoisessa ja Kuusistonsalmi etelässä.
Turku-Helsinki -rautatien pohjoispuolella on Littoisten kaukolämpöverkko.
Lämpölaitos ostaa
pääverkon alueelle toimitettavan lämmön Fortum Power and Heat Oy:ltä. Lämpö tuotetaan Fortumin Naantalin hiilivoimalaitoksella ja johdetaan Kaarinaan Turun Seudun Kaukolämpö Oy:n omistaman siirtoputken kautta.
Littoisten verkkoon ostetaan lämpö Turku Energialta.
Kaukolämmön kulutusmaksu
on sidottu hiilen, raskaan polttoöljyn ja sähkön hintoihin ja se tarkistetaan puolivuosittain 1.2. ja 1.8. alkavien laskutuskausien mukaan sekä lisäksi tarvittaessa kuukausittain, mikäli kulutusmaksun hintamuutos on yli 5 prosenttia.
Toukokuun alussa 2010 tuli voimaan kulutusmaksu, jonka suuruus arvonlisäverollisena on 58,27€/MWh (alv 22 %).
ARVONLISÄVEROKANTOJEN MUUTOS 1.7.2010
Yleinen arvonlisäverokanta muuttuu 1.7.2010 alkaen siten, että se nousee 22 prosentista 23 prosenttiin. Verottaja on antanut ohjeen verokantojen muutoksen soveltamisesta. Verottajan ohjeen mukaan uutta verokantaa sovelletaan, kun myyty tavara on toimitettu.

Takaisin