Tarkenna hakua

Tarinoiden turvaa

5.12.2016

lukeminen-2.jpgSain viettää lapsuuteni tarinoiden parissa. Muistan vieläkin ne iltojen hämärät hetket, kun isä kertoi itse keksimiään  tarinoita. Pötköteltiin sängyissämme peittopesissä ja kuunneltiin. Aina tuttu satu oli samanlainen, ennakoitava ja turvallinen. Kuulimme tarinoita tuittupääprinsessasta, salakuljettajista, puolukkaukosta, Onnista valaan vatsassa ja Kuusiston linnan munkista. Välillä sovimme niin, että kerromme sadun vuorotellen. Isä suostui aina ensimmäisen tarinan kertomiseen, mikä oli hyvä, sillä oman vuoroni tullessa olin jo niin väsynyt, että "kerron sitten huomenna" oli tavallinen vastaus. Välillä myös lauloimme yhdessä.  
                                                                                                 
Äiti luki meille tarinoita kirjoista, samoin hoitotätini. Vein päivähoitoon mukanani lahjaksi saamani Hanhiemon satuaarre-kirjan ja Täti luki siitä tarinoita. Kolme toivomusta, Hanhi, joka muni kultamunia, Susi ja seitsemän pientä kiliä ja Pata, joka ei lakannut kiehumasta, olivat suosikkejani. Yhtä hienoa oli kuunnella Tädin kertovan vanhan valokuva-albuminsa kuviin liittyvistä asioista vanhasta Karjalasta.    
Koulussa ensimmäisen luokan opettajani luki meille jatkotarinana Lea Pennasen kirjoittaman kirjan Me leijonat. Jännittäviä viidakkoseikkailuja, vaaroja ja vauhdikkaita tilanteita sekä välittävä leijonaperhe jäivät  mieleen. Kirjoittamaan opittuamme oli läksynä kirjoittaa joka viikko oma pieni tarina opettajan antamasta kuvasta. Tarinoita jo paljon kuulleena oli tarinoiden keksimiseen ja kirjoittamiseen mukavaa ryhtyä. Lukijalle tuli koulun kirjasto tutuksi. Peppi Pitkätossu, Anna-kirjojen sarja, Viisikot, Tiina-kirjat ja Salainen puutarha kulkivat iloisesti keikkuen repussa kotiin luettaviksi.

lukeminen-1.jpg
Turvallisessa sylissä on helppo keskittyä kuuntelemaan
                              Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Tiina Huhtala

Kommentteja (1)

Tarinat on hyviä kasvattajia ja oikean erottajia väärästä, olen itsekin kertonut niitä lapsilleni. Teemoja oli useita, mutta kaikilla tarinoilla oli myönteinen ja hyvä loppu.
<br/>Tuntuu vain että harvat vanhemmat niitä erään nykyään kertovat, ja päiväkodeissakin aikaa menee enemmän kulunvalvonnan ja tekemisten raportointiin, kuin lasten hyvinvoinnista ja virikkeellisestä päivästä rakentamiseen.
<br/>Kuntien taloudenhoidossa jostain kumman syystä aina ensimmäiseksi säästetään varhaiskasvatuksesta ja vanhusten hoidosta. Meidän kaikkien tulevaisuus on lapsissamme, ja oma tulevaisuutemme on turvallisessa ja arvokkaassa vanhenemisessa. Ei ole kenenkään etu laittaa lapset maksamaan sosiaalihuollon kasvavia kustannuksia, jotka valitettavasti osin myös johtuvat siitä ettei ole ajoissa panostettu oikeisiin asioihin. Ei myöskään tule rangaista elämänsä ehtoopuollella olevia ihmisiä väärin mitoitetuista resursseista. Jokainen ihminen tarvitsee tukea ja hoivaa, auttavaa kättä jossain elämänsä vaiheessa, siihen pitäisi hyvinvoivassa Kaarinassa ja koko Suomessa olla varaa!

Pentti Kallio
[19.02.2017 11:20]

» Kommentoi
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kommentin yhteydessä näytetään kirjoittajan nimi sekä kommentin lähetyshetki.

(Voit käyttää omaa nimeä tai nimimerkkiä)
(ei tule näkyviin)

Kirjoita luku neljä numeroina *

* merkityt kentät ovat pakollisia