Kirjava Kettu
Piikkiön kirjastossa juhlittiin 14.5.2012 Kirjava Kettu 2012 -palkinnon voittanutta Kirsti Ellilää ja hänen Reetta ja linnan vangit kirjaansa. Lapset ja nuoret äänestivät Kirstin kirjan voittajaksi viiden ehdokaskirjan joukosta. Ääniä annettiin yhteensä 250. Oman äänensä antoivat myös lukuraatilaiset, jotka tänä vuonna tulivat Piikkiön yhtenäiskoulusta. Lukuraatilaisia oli yhdeksän ja heidän tärkeänä tehtävänään oli lukea kaikki ehdokaskirjat, arvostella ne ja valita niistä omat suosikkinsa.
Lue lisää vuoden 2012 Kirjava Kettu -juhlista >>
Kirjava Kettu on Kaarinan kaupunginkirjaston myöntämä palkinto varsinaissuomalaisen kirjailijan lasten- tai nuortenkirjalle.
Kaarinalaiset lapset ja nuoret valitsevat palkinnon voittajan äänestyksessä, joka järjestetään kirjastossa ja kouluissa.
Kirjava Kettu -palkinnon tavoitteena on tehdä paikallisia lasten- ja nuortenkirjailijoita tunnetuiksi. Ensimmäisen palkinnon saivat keväällä 2008 Merja ja Marvi Jalo. Vuonna 2009 palkittiin Kari Levola ja vuonna 2010 Kirjavan Ketun sai Eppu Nuotio. Tuorein Kirjava Kettu -voittaja on Kirsti Ellilä vuodelta 2012.

Takaisin