Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Kansalaistoiminnan avustus

Kansalaistoiminnan avustuksista tuetaan vapaata kansalaistoimintaa, jollaiseksi katsotaan myös eläkeläisjärjestöjen toiminta ja kansainvälinen toiminta.

Kansalaistoiminnalla tarkoitetaan yhdistyspohjaista tai vapaamuotoisen työryhmän tai ryhmittymän toimintaa, jonka tavoitteena on yhdessä toimiminen ja osallistuminen tietyn yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Tavoitteena voivat olla kaupunkilaisten hyvinvoinnin lisäämiseen ja ympäristön parantamiseen liittyvät asiat, eivät kuitenkaan peruspalveluiden tehtävät.

Avustuksia jaettaessa pääkriteerit ovat seuraavat:

  • avustusta jaetaan projektiavustuksena erilaisten tapahtumien ja hankkeiden järjestämiseen sekä harkinnanvaraisena avustuksena yhdistyksen järjestämään avoimeen toimintaan

  • yhdistyksen kotipaikka on Kaarina tai työryhmän toiminta tapahtuu Kaarinassa

  • yhteistyö muiden toimijoiden kanssa katsotaan eduksi

  • toiminta edistää kaarinalaisten hyvinvointia

  • tuettavan toiminnan tulee olla avointa myös muille kuin hakevan yhdistyksen jäsenille ja siitä on tiedotettava julkisesti hakemuksessa kerrottavalla tavalla

  • huomiota kiinnitetään toiminnan laatuun, sisältöön ja vaikuttavuuteen

  • avustusta ei myönnetä yksittäisille henkilöille

  • avustusta ei myönnetä yhdistykselle, toiminnalle tai projektille, jonka katsotaan selkeästi kuuluvan muun tukijärjestelmän piiriin, esimerkiksi nuoriso- tai urheilutoimintaan

  • hakijan on kyettävä jälkikäteen antamaan selvitys projektin toteutumisesta ja avustuksen käyttämisestä.

AVUSTUSTEN HAKEMINEN

Avustukset ilmoitetaan haettaviksi kansalaistoiminnan lautakunnan määräämällä tavalla.

Avustushakemukseen liitetään:

  • selvitys avustettavasta toiminnasta ja sen taloussuunnitelmasta ja tapahtuman jälkeen talousselvitys

  • selvitys siitä, mitä muita avustuksia toimintaan on saatu tai haettu.

 AVUSTUSTEN MAKSAMINEN

Avustus maksetaan toiminnan edistymisen mukaan. Avustusta maksetaan vain selvityksen mukainen määrä. Yli 2000 euron avustuksissa 40 % avustussummasta voidaan pyydettäessä maksaa toiminnan ja sen markkinoinnin alkamisen jälkeen ennen kaikkien tulojen muodostumista.

Avustusten maksamisessa huomioitavia asioita:

  • Jos avustettava kohde muuttuu, avustus voidaan maksaa vain, jos muutokseen on saatu viranhaltijan lupa ennen tilaisuuden järjestämistä tai projektin aloittamista.

  • Projektiavustuksella maksettavaksi voidaan hyväksyä vai sellaisia kuluja, jotka ovat syntyneet hakemuksen jättämisen jälkeen.

  • Avustus voidaan vaatia palautettavaksi:

    • jos varoja on käytetty muuhun kuin hakemuksessa ilmoitettuun tarkoitukseen
    • jos avustusten käytölle asetettuja ehtoja ei noudateta
    • jos lautakunnalle on annettu virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja.