Tarkenna hakua

Yhteisötaide Kaarinassa

Kaarinassa asukkaat osallistetaan taiteen tekemiseen.

Kulttuuripalvelut ovat nykyään paljon muuta kuin suuria massatapahtumia. Kulttuuria viedään yhä enemmän ihmisten arkeen yllättävissäkin paikoissa.

Kaarina on vuosikymmenen alusta alkaen kehittänyt erilaisia yhteisötaiteen ja soveltavan taiteen käyttötapoja. Yhteisötaiteen nimissä taiteilijoita on työskennellyt kouluissa, päiväkodeissa ja nuorisotiloissa. Vanhukset, kehitysvammaiset ja mielenterveyskuntoutujat ovat osallistuneet tekstiilitaiteen tekemiseen ja samalla he ovat jättäneet oman pysyvän jälkensä toimitiloihin. Esimerkiksi Tikli juhli syntymäpäiviään pitkään kaivatulla tekstiilityöllä, johon moni talon asiakas osallistui omalla panoksellaan.

Kaarinassa on kunnostuttu myös sanataiteen ja tanssin saralla. Olemme vieneet molempia taidemuotoja etenkin vanhusten palvelupisteisiin ja terveydenhuoltoon. Saadun palautteen mukaan taide ei vain piristä hetkellisesti, vaan se tuo mieleen uusia muistoja ja auttaa säilyttämään vanhoja taitoja.

Tällä hetkellä Kaarina on jo merkittävä toimija ja edelläkävijä yhteisötaiteen saralla. Kaupunki palkkasi vuonna 2017 yhteisötaiteilijan Suomi 100 -juhlavuoden hankkeeseen, jonka aikana toteutettiin viisi isompaa ympäristötaideteosta yhdessä kaarinalaisten kanssa. Yhteisötaiteilija osallistui myös kulttuuripalveluiden ja ympäristöpalveluiden tapahtumiin.

Tutustu yhteisötaideprojektiin ja sen aikana toteutettuihin teoksiin portfoliosta >>