Runo-Kaarina
Kaarinan kaupunki toteuttaa vuosittain valtakunnallisen runokokoelmakilpailun esikoisrunoilijoille. Tavoitteena on uusien runojen ja ruonoilijoiden esille tuominen sekä runouden tunnetuksi tekeminen.
Runo-Kaarinan uusi kilpailukausi alkaa 7.2. ja päättyy 16.5. 2012. Voittajalle kerrotaan henkilökohtaisesti heti valinnan jälkeen elokuussa 2012, tieto julkistetaan yhdessä uuden teoksen kanssa Turun kirjamessujen päälavalla 5.10.2012.
Tarkemmat ohjeet alla:
Runo-Kaarina on vuosittainen, valtakunnallinen runokokoelmakilpailu esikoisrunoilijoille. Kilpailu on avoin kaikille ja runojen aihe on vapaa. Kaarinan kaupunki julkaisee kustannuksellaan kilpailun voittaneen runoteoksen. Tekijänoikeuspalkkio maksetaan koko painoksesta heti normaalin myyntihinnan mukaan. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994 ja Runo-Kaarina on vakiinnuttanut asemansa yhtenä merkittävänä runokilpailuna maassamme.
Valintaraati valitsee voittajan elokuussa ja voittaja julkistetaan Turun Kirjamessuilla.
Kilpailuohjeet
etsimme 50 - 100 runon kokoelmaa
kilpailuun saavat osallistua ne kirjoittajat, jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet omaa kokoelmaa. Fennicaan ilmoitetut kirjat katsotaan julkaisuiksi. Esiintyminen antologioissa ei estä osallistumista
nimimerkillä varustettujen käsikirjoitusten on oltava perillä viimeistään 16.5.2012
kilpailutyön mukana toimitetaan nimimerkin paljastava kirjekuori, jonka sisällä on kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero
käsikirjoitukset lähetetään osoitteeseen Kaarinan kaupunki/kultuuripalvelut, PL 9, 20780 Kaarina, kuoreen merkintä "Runo-Kaarina"
kilpailumateriaaleja ei palauteta, älä siis lähetä alkuperäistä käsikirjoitusta
tekijänoikeudellisista syistä kaikki hylätyt käsikirjoitukset tuhotaan kilpailun ratkettua
toivomme runojen olevan irrallisilla A4-papereilla
kilpailun järjestäjä varaa oikeuden teoksen lopulliseen toimittamiseen julkaisukuntoon
voittajan oletetaan saapuvan Turun Kirjamessuille ja Varsinais-Suomen Runoviikoille. Kaarinan kaupunki maksaa matka- ja majoituskulut.
Julkaistavan esikoiskokoelman valitsee Kaarinan kaupungin nimeämä valintaraati, jonka puheenjohtajana toimii kirjailija Harri Raitis ja jäseninä kirjailijat Kari Levola, Tommi Parkko ja Mika Terho sekä ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula, vuoden 1999 Runo-Kaarina voittaja Jenni Haukio, kansalaistoiminnan lautakunnan edustaja Pekka Kontturi ja Kaarinan kulttuurisihteeri Mikko Nortela.

Takaisin