Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Meripäivä

Soutajat rehkivät Kuusiston saaren ympäri vievää reittiä ja muu väki juhlii rannalla.

Meripäivät ovat eri muodoissaan kuuluneet Kaarinan historiaan jo vuosikymmeniä. Nykyisin tapahtuma rakentuu Kaarina-soudun ympärille niin, että soudun aikana Hovirinnan rannalla tarjotaan ohjelmaa koko perheelle.

Kesäkuun alkupuolen lauantaipäivän tarjontaan kuuluu perinteisesti musiikkia, urheilua ja mukavaa yhteiseloa rannalla. Vuonna 2012 juhlitaan 16.6. pahviveneiden ja lastentapahtuman merkeissä, Kuusiston ympärisoutua ja varttuneemman väen kesäpäivää vietetään sunnuntaina 17.6.

Meripäivätorin myyntipaikat kaarinalaisille käsityöläisille ja yhdistyksille ovat varattavissa viimeistään 30.4.2012. Käyttöösi saat telttakatospaikan, koko 2x4 m, oma pöytä mukaan. Myyntipaikoista ei peritä vuokraa. Varaukset p. 050 373 2620 tai mirja.karppanen@kaarina.fi

Ohjelma 2012

Lauantai 16.6.
12.30  Tapahtuman avaus
13.00  Herra Heinämäen lato-orkesteri
14.00  Pahviregatta
15.00  Laulava Nukke Magdaleena (toimii myös päivän juontajana)
16.00  Taikuri Aaro Sorva
17.00  Magdaleenan karaoke
12 - 18  Toimintapisteitä: katukorista, jalkapalloa, sumopainipuvut jne.
12 – 18  Meripäivätori, kaarinalaisia käsityöläisiä

Sunnuntai 17.6.
11.00  Kaarinan Soudun lähtölaukaus
11.30  Imitaattori Reijo Salminen (toimii myös päivän juontajana)
12.00  Puhallinseitsikko 50-luvun tunnelmissa
13 – 14  Soutujen maaliintulo
14.00  KaNuTe Chics
14.30  Soutujen mitalien jako
10 – 15  Meripäivätori, kaarinalaista käsityötä

Kirkkoveneet kisaavat Kaarina-soudussa  Retroveneet valtasivat salmen 2009 Cheek valloitti yleisön 2010 
Kaupungin pahvivene Pahviveneregatta 2011Ötökkäorkesteri hauskutti lapsia 2011