Kuninkaantie

Kaarinan Kuninkaantiellä historia ja luonto kulkevat käsi kädessä. Reitin varrelta löytyy monenlaista nähtävää luontopoluista kartanoihin sekä erilaisia palveluja. Kuninkaantiestä kertoviin opastauluihin voi tutustua Ladjakoskella ja Tuorlan vanhalla ratsupolulla.

Kaarinan läpi kulkeva Kuninkaantie eli Suuri Rantatie on Hämeen Härkätien ohella Suomen merkittävin historiallinen tieyhteys. Se oli osa laajempaa tieverkostoa, joka kulki Norjasta, Ruotsin ja Suomen kautta venäjälle. Kuninkaantietä ryhdyttiin kehittämään 1300-luvun alkupuolella, koska haluttiin parantaa Turun linnan ja Viipurin linnan välillä olevaa tieyhteyttä. Tien merkityksestä kertovat sen monet nimet: Suuri Rantatie, Kuninkaantie, Suuri Armeijatie ja Postitie. Kuninkaantie-nimitys liittyy kruunun hallinnolliseen asemaan tien ylläpitäjänä 1700-luvulla sekä sen kehittämiseen matkailutienä 1900- ja 2000-luvuilla.

Kuninkaantie on vuosisatojen kuluessa muuttunut ja monin paikoin hävinnyt maisemasta. Kaarinassa vanhan tielinjan ja kiviholvisillat voi vielä nähdä Ladjakoskella, Tuorlassa ja Rungossa. Reitin varrella oleva Rungon kestikievarirakennus on 1800-luvulta ja Piikkiön kivikirkko 1700-luvun lopulta.

Kaarinassa Kuninkaantien reitti kulkee nykyisen 110-tien läheisyydessä, ensin sen pohjoispuolella ja siirtyen sitten Tuorlan ja Raadelman kohdalla sen eteläpuolelle. Rungon kohdalta tielinja kääntyy koilliseen ohittaen myöhemmin Piikkiön keskustan. Sitten reitti jatkuu itään Salvelan ja Huttalanmäen pohjoispuolelta ja läpi Makarlan peltoaukeiden kohti Tammisiltaa ja Paimiota.

Kaarinan kaupunki toteutti Kuninkaantie-hankkeen vuosina 2017-2018. Hankkeessa kartoitettiin tien varrella olevia luonto- ja kulttuuriympäristökohteita, laadittiin luonnonhoitosuunnitelmia sekä tuotettiin matkailumateriaalia ja opastauluja.

Kuninkaantiestä voi lukea lisää vaikkapa Kuninkaantie-yhdistyksen sivuilta.

Kuninkaantie

Kaarinan oppailta voi tiedustella Kuninkaantiehen liittyviä opastuksia.

Kaarinan oppaat ry
Puheenjohtaja Tuukka Alhonen +358 40 522 7717
Sihteeri Lea Heinonen-Eerola +358 400 520 110
Sähköposti: kaarinanoppaat(at)gmail.com

 

Hadvalan Kolamäen kosteikko

Jaa