Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Perunkirjoitus on toimitettava verovirastolle

Henkilön kuoleman jälkeen on pidettävä perunkirjoitus, jossa luetteloidaan vainajan sekä mahdollisen elossa olevan lesken varat ja velat.

Perunkirjoituksesta on laadittava perukirja, joka toimitetaan yleensä vainajan asuinpaikan verovirastolle. Kaarinalaisia palvelee Lounais-Suomen verovirasto, joka sijaitsee Turussa.

 

Lähde:

Vero.fi

 

 

Kaarinan kaupunki ei vastaa sisällön mahdollisten virheiden aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista. Kaupunki ei ota myöskään vastuuta niistä ulkopuolisten tuottamista aineistoista, joihin Kaarinan sivuilta on tehty linkki.