Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Vammaistyön tiimi

Vammaistyöntiimin tavoitteena on asiakkaan omien voimavarojen tukeminen ja mahdollisimman itsenäinen elämä omassa kodissa.

Tuemme ja avustamme eri elämänalueilla kokonaisvaltaisesti. Ohjaamme kodinhoidollisissa tehtävissä, henkilökohtaisen hygienian hoidossa ja lääkehoidossa. Huolehdimme yhdessä myös kauppa- ja virastoasioinneista.

Ohjaamme ja rohkaisemme itsenäiseen elämään ja asumiseen. Kannustamme sosiaalisiin suhteisiin ja ohjaamme vapaa-ajan toimintaan. Käytämme luovan ilmaisun taitoina kielellistä ja kuvallista ilmaisua.

Toimimme sekä yksilöllisessä että ryhmämuotoisessa asumisessa asiakaslähtöisesti ja noudatamme ammattieettisiä periaatteita toiminnoissamme. Luomme turvallisuutta ja rytmiä arkipäivään. Toimimme yhteistyössä omaisten, läheisten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Käytössämme on kotihoito Effica-asiakastietojärjestelmä. Jokaisesta asiakkaasta tehdään hoito- ja palvelusuunnitelma.

Henkilöstö

Vammaistyön tiimissä toimii 7 hoitoalan koulutuksen saanutta työntekijää. Hoitajat tekevät kaksivuorotyötä, johon kuuluu myös viikonlopputyötä. Hoitajien tehtäviin kuuluu perushoitoa, lääkehoitoa ja kokonaisvaltaista tukemista elämän eri osa-alueilla.