Kotikirjasto Hopeakettu tulee asiakkaan luo
Kotikirjasto Hopeaketun palvelut
Tällä hetkellä Kotikirjasto Hopeaketun palveluihin kuuluvat kotona asuvien asiakkaiden henkilökohtaisen palvelun lisäksi siirtokokoelmat palvelutaloihin ja vanhainkoteihin. Lisäksi Kotikirjasto Hopeaketun henkilökunta kiertää kaksi kertaa vuodessa erilaisissa kerhoissa ja laitoksissa vinkkaamassa kirjastoon hankittua uutuusaineistoa.
Palvelut henkilöasiakkaille
Kotikirjasto Hopeaketun henkilöasiakkaat saavat kassillisen kirjastoaineistoa suoraan kotiin kerran kuussa omien toiveittensa mukaan. Palvelu on maksuton.
Palvelutaloissa on siirtokokoelmia
Siirtokokoelmalla tarkoitetaan kirjaston palvelutaloihin säännöllisesti toimittamia, vaihtuvia aineistokokoelmia. Siirtokokoelmat on tarkoitettu palvelutaloissa asuville ja siellä asioiville henkilöille. Siirtokokoelmia on seuraavissa palvelutaloissa:
Hoitokoti Piikkiön Olivia
Hovirinnan palvelukeskus
Kuovinkadun toimintakeskus
Palvelutalo Värttinä
Tupasvillan palvelutalo
Wanhustentalo Kotikumpu
Kirjavinkkarit kiertävät kaksi kertaa vuodessa
Kirjavinkkaus on kirjoista ja niiden sisällöstä kertomista. Kirjojen lisäksi vinkataan myös muuta aineistoa, kuten elokuvia ja äänikirjoja. Kotikirjasto Hopeaketun vinkkarit vinkkaavat keväällä ja syksyllä kirjastoon hankittua uutuusainiestoa. Vinkkauksen aika sovitaan etukäteen.
Lisätietoja saa kirjastosta
Lisätietoja saa kotipalvelutoiminnasta vastaavalta kirjastonhoitajalta Sari Saarelalta, joka on puhelimitse tavoitettavissa pääkirjastossa parhaiten klo 14-15 välisenä aikana. Kyselyjä ja kirjatoiveita voi esittää muullekin henkilökunnalle ajankohdasta riippumatta.

Takaisin