Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Toimeentulotuki

Toimeentulotuki on tarkoitettu täydentämään yksityishenkilön toimeentuloturvaa silloin, kun palkkatulot, varallisuus, muut tulot tai esimerkiksi muu sosiaaliturva eivät riitä kohtuulliseen toimeentuloon.
Toimeentulotukea voidaan myöntää myös, kun henkilön eläkettä tai muuta korvausta koskevan hakemuksen ratkaisu viivästyy. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi avuksi, jonka tarve tutkitaan tapauskohtaisesti.
Toimeentulotukea voidaan myöntää esim. ruokaan, asumismenoihin, eräisiin terveydenhuollon menoihin ja muihin välttämättömiksi katsottaviin kuluihin.

Kenelle tukea

Toimeentulotuki muodostuu perus- ja lisäosasta.
Käytettävissä olevista tuloista ja varallisuudesta vähennetään toimeentulotukilaskelmassa huomioon otettavat menot. Menojen ollessa tuloja suuremmat erotus on myönnettävä toimeentulotuki. Menoina otetaan huomioon perusosa ja lisäosalla katettavat menot.

Menoina huomioidaan

Perusosalla katettavia menoja ovat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä (33,64€/kk), televisioluvasta, puhelimen käytöstä, sanomalehden tilauksesta ja harrastus- sekä virkistystoiminnasta aiheutuvat menot. Näihin ei erikseen myönnetä toimeentulotukea.

Menoina ei huomioida mm. kulutusluottoja, asuntolainan lyhennyksiä, autoon kohdistuvia menoja eikä lisäveroja.

Tuloina huomioidaan

Toimeentulotukea laskettaessa tuloina huomioidaan hakijan tai perheen nettotulot ja eräiltä osin varallisuus. Kertaluontoinen tulo esim. vuosilomakorvaus, eroraha, suuri työsuorituspalkkio jne. voidaan jaksottaa eriin otettavaksi huomioon useammassa kuin yhden kuukauden laskelmassa.
Äitiysavustusta, Kelan hoitotukea, vammaistukea, lapsen hoitotukea tai muita vähäisiä tuloja ei oteta huomioon.