Mitä voi opiskella?
- Koko lukion voi suorittaa 2-4 vuodessa.
- Kesken jääneitä lukio-opintoja voi jatkaa. Aiemmin suoritetut vastaavat opinnot voidaan huomioida aikuislukiossa.
- Ylioppilastutkinto
- lukion pohjalta: kirjoitettavassa aineessa on oltava vähintään pakolliset kurssit suoritettuna ja kaikki 44 (48) kurssia ennen ylioppilastodistuksen saamista
- ammatillisen tutkinnon pohjalta
- kerralla tai hajauttaen 1-3 kirjoituskertaan 2-4 vuodessa oman opiskelutahdin mukaan.
- Erillisillä yo-kokeilla voi korottaa ja täydentää tutkintoa. Myös yksittäisessä aineessa voi suorittaa erillisen ylioppilaskokeen. Jokaisella kansallisen yo-kokeen suorittaneella on oikeus kerran uusia aiemmin hyväksytysti suoritettu yo-koe. Ylioppilastutkinto ja ammatillinen perustutkinto yhtäaikaa (kaksoistutkinto). Lukio lisäksi mahdollinen (kolmoistutkinto) - Peruskoulun lukuaineiden korotusmahdollisuus
- Yksittäisiä oppiaineita ja lukiokursseja: ruotsi ja englanti peruskoulun pohjalta sekä kysynnän mukaan espanja, italia, ranska, saksa, portugali alusta
- Suomi toisena kielenä alkeet ja lukiotaso -opetusta vieraskielisille
- Yliopisto-opintoja
- Etäopiskelua: aluksi ilmoittaudutaan aikuislukioon ja kursseille normaalisti.
- Maksulliset tilauskurssit: sisältö laaditaan tilaajan toiveiden mukaisesti.
- Valmentavaa opetusta lukioon aikoville ja ylioppilaskirjoituksiin meneville
- Opastusta ja valmiutta kielitutkintojen suorittamiseen
- Lisäkursseja mm. Kaarinan ja muista lukioista, ammatillisista oppilaitoksista, kansalaisopistoista ja verkko-opetuksesta
- Autokoulu Kaarinan autokoulun kanssa