Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Koulupsykologi ja koulukuraattori

Koulupsykologin työssä keskeisenä tehtävänä on sekä oppilaan kehitystason että yksilöllisten edellytysten huomioonottaminen opetuksen järjestämisen suunnittelussa. Koulupsykologit tutkivat, ohjaavat ja tukevat tunne-elämään ja oppimiseen liittyvissä vaikeuksissa ja tarvittaessa valmistelevat tutkimusten pohjalta oppilaiden siirtämistä erityis- tai yleisopetukseen.  Alakoululaisilla täytyy olla aina vanhempien lupa koulupsykologin tapaamiselle.

 

Koulukuraattori vastaa koulun sosiaalityöstä, jonka tavoitteena on oppilaiden sosiaalisen hyvinvoinnin, myönteisen kokonaiskehityksen ja koulunkäynnin tukeminen. Koulun sosiaalityössä korostuu oppilaiden ja heidän perheidensä ongelmien tunnistaminen, itsenäisen selviytymisen arviointi ja tukeminen sekä myös vanhemmuuden tukeminen; ydintehtävänä oppilaiden sosiaalisen kasvun ja toimintakyvyn tukeminen ja kehittäminen. Koulukuraattorin työssä korostuu myös lasten ja nuorten oikeusturvasta huolehtiminen. Koulukuraattorin työskentelymuotoja ovat yksilö-, perhe-, ryhmä- ja luokkatyö.

Koulupsykologit ja koulukuraattorit ohjaavat oppilaan tarpeen mukaan jatkotutkimuksiin tai -hoitoon ja tekevät yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa.

Marja Kivijärvi, johtava psykologi

p. 588 4207, 050 373 2689, marja.kivijarvi@kaarina.fi

Hovirinnan, Kuusiston ja Valkeavuoren koulut sekä Kaarinan Lukio

Laura Kiviranta, koulukuraattori

p. 050 3145289, laura.kiviranta@kaarina.fi

Valkeavuoren ja Kuusiston koulut sekä Kaarinan Lukio