Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Matkat ja vierailut

Kansainvälisiä vierailijoita Kaarinan lukiossa

Torstaina 6. marraskuuta 2008 joukko nuoria eurooppalaisia EVS-järjestöstä vieraili Kaarinan lukiossa. He pitivät European Roots School Tour –luennon kansainvälisyysryhmälle. Luentoon kuului esittäjien kansallisuuksien, ikien, ammattien, seurustelutilanteiden, sisarusten lukumäärien, harrastusten, varallisuustilanteiden, koulutuksen ja töiden arvuuttelua. Hiljaiset kuulijat vastasivat kysymyksiin ennakkokäsitysten perusteella, minkä jälkeen henkilöt esittelivät todelliset henkilöllisyytensä.
Luennoitsijat olivat englantilainen Samantha, italialainen Fabriz, unkarilainen Ester ja saksalainen Anna. Esittelyjen jälkeen ryhmässä keskusteltiin ennakkoluulojen ja oletusten negatiivisista ja positiivisista puolista. Ryhmässä päädyttiin siihen tulokseen, että ennakkoluulojen takia saattaa jättää käyttämättä hyvän mahdollisuuden tutustua ihmisiin.
Lopuksi vierailijat kertoivat kansainvälisen henkilövaihdon keskuksesta CIMO:sta.
Ihmisiä ympäri Eurooppaa matkustaa ulkomaille työskentelemään erilaisiin tehtäviin, eripituisiksi ajoiksi. Esimerkiksi Italialainen Fabriz tuli Suomeen vapaaehtoistyöhön helmikuussa ja hän työskentelee Vimman iltapäiväkerhossa. Vaihto-ohjelma on avoin kaikille 16-30-vuotiaille ja se tarjoaa hyvän mahdollisuuden päästä maailmalle. Lisätietoa EVS-järjestöstä saa nettisivulta www.cimo.fi.

Marianne Meklin ja Mia-Mari Lähteenmäki

 

Kaarinan lukion abit opintomatkailivat Pietarissa 2.-5.10.2008

Tähtäimessä olivat  kevään 2009 ylioppilaskirjoitukset, kun Kaarinan lukion venäjän opiskelijat tekivät opintomatkan Pietariin.

Retkeä alettiin suunnitella jo lukion ensimmäisenä vuonna. Ohjelman suunnittelussa auttoivat muun muassa oppikirjan Pietaria käsittelevät tekstit. Muuten ohjelma suunniteltiin yhteistyönä. Matkaan osallistui viisi opiskelijaa ja valvojina Tuija Lehtimäki ja venäjän opettaja Tuula Sutela.

Matkan aikana palauteltiin mieliin venäjän kielen koukeroita ja tutustuttiin siihen ympäristöön, missä kieltä oikeasti puhutaan. Metron käyttö opeteltiin tuloiltana, mikä osoittautuikin hyödylliseksi taidoksi seuraavina päivinä. Kaupungin keskusta tuli tutuksi kävelyretkillä ja arkkitehtuuriin tutustuttiin käynneillä niin Talvipalatsiin kuin Pietarhoviinkin. Jokiristeilyllä iltavalaistu Pietari avautui upeana eteemme.

Haimme eväitä ja motivaatiota entistä innokkaampaan venäjän opiskeluun – ja saimme niitä. Ensimmäinen matka ei jää viimeiseksi.


Tuula Sutela