Tarkenna hakua

Oppilaan tuki Kaarinassa: perusopetuksen tukitoimet ja oppilashuolto

Oppilaalla on oikeus saada riittävää kasvun ja oppimisen tukea heti, kun tuen tarve ilmenee. Oppilaan saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa.

Kolmiportainen tuki          

Perusopetuslaki ja opetussuunnitelma vahvistavat oppilaan oikeutta varhaiseen, systemaattiseen ja ennaltaehkäisevään tukeen. Tukijärjestelmä rakentuu yleisestä, tehostetusta ja erityisestä tuestaYleinen tuki on tarkoitettu kaikille oppilaille, jotka jossain vaiheessa koulunkäyntiään tarvitsevat tukea oppimiselleen. Yleinen tuki on osa koulun jokapäiväistä toimintaa: opetusta, ohjausta ja kasvatusta.
Tehostettu tuki on ajankohtainen silloin, kun oppilas tarvitsee säännöllisempää ja pitkäaikaisempaa tukea oppimisessaan ja koulunkäynnissään.  Tehostettu tuki voi koostua opetuksen eriyttämisestä, osa-aikaisesta erityisopetuksesta, joustavista ryhmittelyistä, jne.  Oppilaan tehostetun tuen tarve selvitetään pedagogisen arvion avulla.
Erityistä tukea oppilaalle tarjotaan silloin, kun tehostettu tuki ei riitä.  Tuen tarve määritellään pedagogisessa selvityksessä.  Erityisestä tuesta tehdään aina hallintopäätös.

Oppilashuolto 

Lukuvuoden 2014 - 2015 alusta sovelletaan 1.8.2014 voimaan tulleen opiskelijahuoltolain säännöksiä.  Oppilashuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Tavoitteena on luoda terve ja turvallinen oppimis- ja kasvuympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää kouluyhteisön hyvinvointia.

Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville sekä oppilashuoltopalveluista vastaaville viranomaisille.  Oppilashuoltotyö tehdään kolmella tasolla:

1.   Kaarinassa toimii ohjausryhmä, joka huolehtii oppilashuoltotyön ja oppilashuoltopalveluiden suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Ryhmän puheenjohtajana toimii johtava rehtori Mika Rantanen, puh 050 373 2621; mika.rantanen@kaarina.fi.

2.  Jokaisella koululla on oppilashuoltoryhmä, jonka tehtäviin kuuluu yhteisöllinen oppilashuolto.   

3.  Yksilökohtainen oppilashuolto käsittää oppilaalle annettavat kouluterveydenhuollon palvelut, oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä yksittäistä oppilasta koskeva monialainen oppilashuolto.  Oppilaan hyvinvoinnin tueksi kootaan tarvittaessa oppilaan ja pääsääntöisesti myös  hänen huoltajansa suostumuksella asiantuntijaryhmä, joka käsittelee ko. yksittäisen oppilaan asioita.

Oppilashuoltotyö kuvataan paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilashuolto Kaarinan OPS.pdf Oppilashuoltohenkilöstön tiedot löytyvät koulujen kotisivuilta. 

Yhteistyö Turun kanssa

Kaarinalla on kouluyhteistyösopimus Turun kaupungin kanssa harjaantumisopetuksen, kuulovammaisten- sekä vammautuneiden opetuksen järjestämisestä.