Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Ammattistartti
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus 1.9.2011-31.5.2012

Ammattiopisto Livian sosiaali- ja terveysopistossa toteutettava ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus korvaa Kaarinassa lisäopetuksen eli 10-luokan.

Kenelle 

  • ensisijaisesti peruskoulun samana vuonna päättäneille nuorille
  • peruskoulun jälkeen ilman opiskelupaikkaa jääneille
  • ammatti- ja koulutusalan valinnassa lisäohjausta tarvitseville
  • ammatillisen koulutuksen tai lukion keskeyttäneille tai keskeytyessä

Voit aloittaa myös kesken lukuvuoden!

Tavoitteena

on lisätä tietoa ammatillisen koulutuksen eri mahdollisuuksista, löytää itselle sopiva koulutusala, parantaa opiskelutaitoja ja saada opiskelupaikka

Kesto 20-40 opintoviikkoa henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti

Koulutus sisältää opiskelu- ja elämäntaitoja parantavia opintoja ja opintojen ohjausta, perustietojen ja taitojen vahvistamista äidinkielessä, ruotsissa, englannissa ja matematiikassa, ammatillisen koulutuksen opintojaksoja, jotka voidaan hyväksyä osana myöhemmin alkavia ammatillisia opintoja sekä ohjattuja työelämäjaksoja, ammatinvalinnan ohjausta ja eri koulutusaloihin tutustumista, opintokäyntejä.

Opiskelija kustantaa itse opiskeluvälineensä sekä matkakulut (myös opintokäynneille). Osa oppikirjoista on lainattavissa oppilaitoksesta. Opiskeluun on mahdollista saada opinto- ja koulumatkatukea. Koulupäivät sisältävät maksuttoman aterian. 

Hakeminen

Koulutukseen haetaan lomakkeella, jonka voi tilata opintosihteeriltä tai tulostaa tältä sivulta.

Hakuaika syksyllä 2011 alkavaan koulutukseen päättyy 5.8.2011

Ammattistarttikoulutukseen voi tulla myös kesken lukuvuoden, jos vapaita paikkoja on

Opiskelijalta edellytetään, että hän on suorittanut perusopetuksen oppimäärän.

Ammattistartille ei voi tulla, jos on aikaisemmin suorittanut maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan (valma) tai ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus -koulutuksen (valku). 

Kysy lisää Ammattistartista!

Ammattiopisto Livia, Sosiaali- ja terveysopisto,  Helpi Marttila puh. 050 373 2410, Pälvi Karlsson puh. 050 373 2701 tai Tarja Virtanen puh. 050 373 2753, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@livia.fi