Piispanlähteen päiväkoti
Piispanristin alueelle, Piispanlähteen koulun yhteyteen on valmistumassa uusi päiväkoti. Tavoitteena on, että uusi päiväkoti on valmis ottamaan lapset vastaan 1.8.2012 lukien. Helmikuun lopussa aikataulussa ollaan vielä muutaman viikon myöhässä, mutta harjannostajaiset ovat 9.3.2012. Skanska Oy on luvannut kiriä aikataulua, kunhan päästään tekemään sisätöitä.
Poikluoman ja Kirkkomäen päiväkodit sulkevat ovensa 4.6. alkaen ja aloittavat pakkaamisen ja sen jälkeen muuton kesäkuun aikana. Myös kesäkuun aikana kalustetaan päiväkoti uusilla kalusteilla ja heinäkuussa henkilökunta lomailee. Toivomme, että voimme avata ovet päivähoitolapsille 1.8.2012.
Esiopetusta annetaan 14.8.2012 alkaen Läntisellä päivähoitoalueella vain Piispanlähteen päiväkodissa.Eli Kuovinkadun, Rauvolan sekä Verkavekaroiden päiväkodeissa ei enää ole mahdollista osallistua maksuttomaan esiopetukseen.
Päiväkodissa toimii kolme esiopetusryhmää yläkerrassa. Alakerrassa ovat 1-3v, 4-5v, integroitu erityisryhmä sekä 1-5v allergisten lasten ryhmä. Ryhmien nimet sekä henkilökunta muotoutuu maaliskuun aikana. Poikluoman sekä Kirkkomäen päiväkotien henkilökunta siirtyy Piispanlähteeseen ja lisävahvistusta saadaa Kaarinan muista päivähoitoyksiköistä.

Takaisin