Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Tiedote 6.4.2011

Ansiãosta Kaarinan uusin ystävyyskunta

Kaarinan ja Ansiãon välisen ystävyyskuntasopimuksen allekirjoitustilaisuus 6.4.2011 Kaarinassa oli paljon enemmän kuin pelkkää nimien kirjoittamista paperille. Jo pitkään jatkunut yhteistyö kuului puheissa ja tuntui lämpimänä luottamuksena läsnäolijoiden välillä. Molemmat osapuolet odottavat yhteistyön sinetöinnin konkretisoituvan jo lähitulevaisuudessa ja myös poikivan uusia verkostoja maailmalla.   

Oikeat ihmiset – oikea yhteistyö 

Kaarinan ja Ansiãon yhteistyö alkoi nelisen vuotta sitten Salvelanrinteen koulun lehtorin Ritva Tammisen ja Ansiãon Escola Basica 2.3 de Avelar –koulun opettaja Isabel Serran kohdatessa sattumalta internetissä. ”Kun oikeat ihmiset tapaavat toisensa, alkaa tapahtua”, kuvaili yhteistyön alkua Isabel Serra. Puuhakkaiden naisten yhteistyön tuloksena mm. fyysisten oppimisympäristöjen kehittämiseen tähtäävä Tulevaisuuden oppimisympäristö –hanke on jo loppusuoralla, oppilasvaihtoa ja vierailuja on tehty puolin ja toisin ja nyt kaupunkien yhteistyö sinetöitiin ystävyyskuntasopimuksella. ”Sillat on rakennettu, nyt niitä vahvistetaan”, hymyili Isabel Serra. 

Konkreettista yhteistyötä luvassa 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Mäki ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Ranne kiittelivät molemmat luontevasti sujuvaa yhteistyötä Ansiãon kanssa. ”Ystävyyskuntasopimuksen allekirjoituksen aika on oikea juuri nyt, kun yhteistyötä on jo tehty epävirallisemmin ja kontaktit ovat jo olemassa”, totesi Mäki. ”Tämä yhteistyö tähtää tulevaisuuteen”, hehkutti Ranne ja aiheutti tulkille etenkin portugalilaisia läsnäolijoita naurattanutta päänvaivaa vertauksellaan yhteistyön ”ladun avaajista”. 

Myös kaupunginjohtaja Harri Virta latasi konkreettisia odotuksia ilmaan. ”Kaarina pääsee tällä yhteistyöllä aiempaa paremmin mukaan EU-projekteihin ja saa mahdollisuuden syventää yhteistyötä myös Ansiãon muiden ystävyyskaupunkien kanssa”, Virta iloitsi. Ansiãolla on viralliset ystävyyskuntasopimukset Brasiliaan ja Saksaan ja hyvät suhteet myös Ranskaan ja Tshekkeihin.

Ansiãon pormestari Rui Alexandre Novo e Rocha oli samoilla linjoilla kaarinalaisten kanssa ja hän ehdottikin ensimmäiseksi konkreettiseksi yhteistyön päänavaajaksi kaikkien ystävyyskuntien yhteistä kotisivua, jolla voitaisiin esitellä vaikkapa matkailukohteita. Varapormestari Fernando Inácio Medeiros toikin jo Ansiãosta matkailuesitteitä, joihin kaarinalaiset voivat tutustua toukokuussa järjestettävässä ystävyyskuntien matkailunäyttelyssä Kaarinan yhteispalvelupisteessä ja pääkirjastossa. 

Lisätietoja ystävyyskuntasopimuksesta:
kaupunginjohtaja Harri Virta, puh. 050 373 2400

Lisätietoja koulutusyhteistyöstä:
kansalaisopiston rehtori Risto Jaakola, puh. 050 373 2516 tai
Salvelanrinteen koulun lehtori Ritva Tamminen, puh. 050 314 5243 

____________________________________________________________________________

Tiesitkö?

Kaarinan kaupungilla on kuusi ystävyyskaupunkia: Ruotsi, Enköping; Norja, Nedre Eiker; Unkari, Szentes; Venäjä, Sovetski; Viro, Jögevan kaupunki ja Ansião, Portugali. Kuudennen ystävyyskunnan Kaarina sai keskiviikkona 6.4.2011 Portugalista, kun jo pitkään jatkunut yhteistyö koulutuspalvelujen parissa Ansiãon kunnan kanssa sinetöitiin ystävyyskuntasopimuksen allekirjoituksella Kaarinassa. Ystävyyskuntasopimuksen solmiminen oli perusteltua, jotta osapuolten välillä virinnyt aktiivinen yhteistyö voisi jatkua ja laajentua myös koulutuspalveluiden ulkopuolelle. Yhteistyömahdollisuuksia on mm. elinkeinoelämän ja matkailun aloilla. 

Kaarinan kaupungin koulutuspalvelut on tehnyt Ansiãon kunnan kanssa yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Salvelanrinteen koulu aloitti yhteistyön Ansiãon Escola Basica 2.3 de Avelar -koulun kanssa vuonna 2007. 

Vuonna 2009 käynnistyi Kaarinan ja Ansiãon välinen EU-rahoitteinen hanke, jonka aikana yhteistyö Salvelanrinteen ja Ansiãon koulujen välillä edelleen tiivistyi. ”Tulevaisuuden oppimisympäristö” –hankkeen (Future Learning Environment) tavoitteena on ollut Kaarinan ja Ansiãon yhteistyön lisäksi kehittää fyysisiä oppimisympäristöjä ja kerätä sekä hyödyntää toistensa parhaita käytänteitä koulumaailmaa laajemmalti. Hanke on täysin rahoitettu EU: n LLP/ Comenius -rahoitusohjelmasta (=Life long learning programme/ Comenius Regio). Hankkeen päätösseminaari järjestetään Kaarinassa 5. – 7.4.2011.                     

Ansião on 176 km² suuruinen, asukasluvultaan n. 14 000 asukkaan kunta Keski-Portugalissa. Ansiãon yrityksistä 54 % toimii alkutuotannossa, teollisuusyrityksiä on 42 % kaikista yrityksistä ja 4 % on palveluyrityksiä. Tekstiili- ja pakkausteollisuus ovat merkittäviä työllistäjiä Ansiãossa. Ansiãon kotisivut >>  

Tapahtumavinkkejä:

Luento - uusi ystävyyskunta Ansião 

Perjantaina 8.4.2011 klo 17.30 Hovirinnan koulun auditoriossa, os. Päiväläisenkatu 1, Kaarina, portugalilainen opettaja Isabel Serra kertoo sanoin ja kuvin Kaarinan uudesta ystävyyskunnasta Ansiãosta sekä ystävyyskuntatoimintaan johtaneesta yhteistyöstä. Luento on englanninkielinen ja tulkataan tarvittaessa suomeksi. Vapaa pääsy. 

Ystävyyskuntien matkailunäyttely 

Kaarinan ystävyyskuntiin voi tutustua toukokuun ajan Kaarinan Yhteispalvelupisteessä, os. Lautakunnankatu 4 ja Kaarinan pääkirjastossa. Ystävyyskunnista jaetaan tietoa esittein ja kuvin.