Tarkenna hakua

Tiedote 13.9.2018

”Jotakin kaunista ihmisten arkeen” – Hovirinnan muraalin suunnittelija pääsi toteuttamaan haaveensa

Kaarinan kaupungin kulttuuripalvelut, Turun Ammattiopistosäätiö, Teknos Oy ja Mainiki Kiinteistöpalvelut järjestivät keväällä 2018 suunnittelukilpailun: kaikille avoimeen kilpailuun sai lähettää oman ehdotuksensa Hovirinnassa sijaitsevan kerrostalon seinämaalaukseksi. Kilpailuun saapui kaikkiaan yli kolmekymmentä hakemusta, joista yksi oli ylitse muiden. Valintaraati – kuvataiteilija Sara Ilveskorpi, Maininki Kiinteistöpalveluiden toimitusjohtaja Timo Laaksonen, kaksi koululaista Hovirinnasta ja kulttuurituottaja Mirja Karppanen – valitsivat voittajaksi Leena Koulun, joka pääsi toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa.

Pitkän linjan taideharrastaja

”Olen aina ollut valtavan kiinnostunut taiteesta, myös katutaiteesta. Pysähdyn aina suurella mielenkiinnolla tutkimaan, jos törmään kaupungilla tällaisiin ilmiöihin”, Koulu kertoo. Hän on harrastanut kuvataidetta koko ikänsä: ”Koulussa olin hyvä kuvaamataidossa ja matematiikassa, ja sitten koulun jälkeen piti valita, kumpaan tartun. Totesin, että taidetta on paljon helpompi harrastaa kuin matematiikkaa, ja niinpä minusta tuli insinööri. Täällä nytkin istun, toimistossa.”

”Erityisen paljon minua ovat jo pitkään kiinnostaneet nimenomaan seinämaalaukset. Kun huomasin keväällä tämän kilpailun sattumalta Kaarinan kaupungin nettisivuilla, tartuin siihen tietenkin heti. Oli keskiviikkoilta, ja kilpailun deadline oli jo perjantaina, joten oli pidettävä kiirettä. Vesivärit olivat käden ulottuvilla, ja työ syntyikin niitä käyttäen”, Koulu kertoo. Syntyi voittajateos: ”Olin todella onnellinen, kun kuulin, että voitin. On todella hienoa päästä mukaan tällaiseen, olenhan harrastanut taidetta vuosikausia. Myös paikka on tärkeä, kuljen siitä usein ohi, ja Lapseni ovat käyneet Hovirinnassa koulua”, muraalikilpailun voittaja iloitsee.

Juuso_Ranne.jpg
Turun Ammattiopistosäätiön maalausopettaja Juuso Ranne esittelee tällä viikolla toteutettavan muraalin lähtökohtaa, Leena Koulun maalausta


Idea luonnosta

Seinälle maalataan lintuja. ”Ideani tulevat aina luonnosta, niin tämäkin. Olin kuullut, että Kaarinan nimikkolintu on tikli, ja sitä ideaa lähdin kehittelemään”, Koulu kertoo. Työ, jolla hän kilpailun voitti, on hieman erilainen kuin se, jonka pohjalta muraali nyt maalataan. ”Ensimmäinen versioni oli lopulta liian raju, siinä oli sellaiset kalterit, joskin linnut olivat kyllä kaltereiden ulkopuolella, vapaudessa. Silti todettiin, että on hyvä tehdä vielä toinen versio.”

Muraalin ei ole tarkoitus järkyttää, päinvastoin: ”Katutaide on usein poliittisesti kantaaottavaa. Tämä ei ole. Tässä mentiin kauneus edellä! Siinä on vastapäätä koulu ja linja-autopysäkki, tarkoitus on, että näillä kulmilla liikkuvat ihmiset saavat iloa tuosta seinästä. Tärkeintähän on  nyt tuoda jotakin kivaa ja kaunista ihmisten arkeen.” 

Lisätietoa muraalin maalauksesta täällä.