Tarkenna hakua

Uutinen 29.8.2012

Kaarinassa matkailuyritykset vetävät yhtä köyttä

Kaarinassa on useita historiallisia kartanoita, maatiloja ja merenrantahuviloita, jotka tarjoavat ainutlaatuiset puitteet ja monipuoliset palvelut erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Ne ovat olennainen osa kaarinalaista matkailuelinkeinoa, jonka tunnettuutta lisätään parhaillaan käynnissä olevassa matkailun kehittämishankkeessa.  

Hankkeen huipentumana matkailutoimijat järjestävät Kurkista Kaarinaan -nimisen avoimien ovien päivän sunnuntaina 9.9.2012 kello10-16. Päivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua myös niihin kohteisiin, jotka tavallisesti ovat avoinna vain tilauksesta.

Matkailuimagoa rakennetaan yhteisvoimin

Kaksivuotisen matkailuhankkeen tavoitteiksi asetettiin paikallisten matkailu- ja kulttuurialojen yhteistyön lisääminen sekä palvelutuotteiden ja yhteismarkkinoinnin kehittäminen. Yritykset ovat mm. osallistuneet yhteisvoimin messuille ja markkinointikoulutukseen.

− Hankkeesta on ollut meille selvästi hyötyä, kertoo kokous-, juhla- ja elämyspalveluja tarjoavan Villa Wolaxin yrittäjä Tino Aaltonen. Kaarinan Kuusistossa toimivan yrityksen asiakkaista 90 % on yrityksiä ja suuri osa pääkaupunkiseudulta.

− Yrityksemme tunnettuus on kasvanut, ja erityisen merkittävänä pidän sitä, että paikalliset matkailuyritykset ovat verkostoituneet. Voimme yhdessä tehdä Kaarinaa tunnetuksi merellisenä matkailu- ja kokouskaupunkina sekä auttaa toinen toisiamme mm. erilaisten oheispalvelujen järjestämisessä.

Kaarinan Piikkiössä sijaitsevan Tuorlan Majatalon yrittäjä ja Kaarinan Yrittäjien puheenjohtaja Marja Vaiste iloitsee uudenlaisesta yhteistoiminnasta ja uskoo, että lokakuussa päättyvän hankkeen jälkeenkin matkailuyritykset jatkavat yhteistyötään. 

 – Esimerkiksi yhteisilmoittelu voisi olla järkevää ja kustannustehokasta, ja samalla rakennettaisiin koko Kaarinan matkailuimagoa.  

− Palvelujen myynti ja markkinointi ovat monelle yritykselle pullonkaula, joten yhteinen Kaarinan matkailun markkinointiorganisaatio voisi olla hyvä ratkaisu. Se vaatii tietysti tarkkaa harkintaa ja laskelmia yrityksen kannattavuudesta, Vaiste pohtii.

Hankkeen onnistumisesta yrittäjät kiittelevät Kaarinan kaupungin myönteistä asennetta.

− Matkailuelinkeinolla on Kaarinassa pitkät perinteet. Se on toimiva bisnes, joka toimialana työllistää tulevaisuudessa varmasti yhä enemmän ihmisiä, sanoo kaupunginjohtaja Harri Virta.

− Kaarina on logistisesti hyvällä paikalla Turun ja Helsingin välillä, joten tänne on matkailijoiden ja kokouspalveluja käyttävien helppo tulla. Kaarinan rannat ja vanhat historialliset kohteet on osattu hyvin hyödyntää matkailupalvelujen käyttöön.

Matkailuhankkeen ansiosta Kaarinaan on saatu matkailuneuvontapiste ja matkailun verkkosivusto www.visitkaarina.fi, joita kaupunki ylläpitää.

Matkailun kehittämishankkeen päärahoittaja on EU:n rahasto ja rahoitusta hallinnoivat Varsin Hyvä ry ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. Hankkeen koordinoijana toimii Kaarinan Kehitys Oy.

Tino Aaltonen, Harri Virta ja Marja Vaiste
Kuvassa vasemmalta oikealle: Tino Aaltonen, Harri Virta ja Marja Vaiste

”Kurkista Kaarinaan” – avoimien ovien päivä

Matkailuyritykset tarjoavat monenlaisia oheispalveluja, kuten purjehdusta, melontaa, vesihiihtoa, jousiammuntaa ja opastettuja luontopolkuja.  Kurkista Kaarinaan -päivänä kävijöille järjestetään kohteisiin tutustumisen lisäksi erilaista toimintaa sekä mahdollisuus hankkia maatilojen sadonkorjuutuotteita tai vaikkapa käydä lavatansseissa ja savusaunassa. Päivän mittaan voi nauttia brunssin, lounaan tai kahvit haluamassaan kohteessa.

Turun yliopiston ylläpitämässä Tuorlan planetaariossa on päivän mittaan useita esityksiä, ja kansainvälisen tason Aktia Arena -tennishallissa voi harjoitella tennislyöntejä tai kokeilla erilaisia jumppalajeja.

Kuusiston linnanraunioilla ”Turun piispa Arvid Kurki” (1465–1522)  Kaarina-Teatterista kertoo linnan historiasta.  Merenrantakohteisiin voi matkata myös vesibussilla, ja matkan kuluessa Kaarinan matkailuoppaat kertovat Kaarinan, Kuusiston ja Piikkiön historiasta.

Kaarinan Matkailuneuvonnasta saa Kurkista Kaarinaan -kartan, jossa esitellään päivän ohjelma ja kohteet. Käymällä vähintään kolmessa kohteessa voi osallistua arvontaan, jossa palkintona on kahden hengen kuumailmapallolento.

Kaarinalainen viestintätoimisto Princeps Oy vastaa tapahtuman viestinnästä ja markkinoinnin suunnittelusta.

Lisätietoja antavat:

Toimitusjohtaja Elina Lehtilä, Kaarinan Kehitys Oy, elina.lehtila(at)kaarina.fi, puh. 050 373 2695
Projektipäällikkö Katja Kursu, Kaarinan Kehitys Oy, Matkailun kehittämishanke, katja.kursu(at)kaarina.fi, puh. 050 314 6052
Viestintäkonsultti Kirsti Helin, Princeps Oy, kirsti.helin(at)princeps.fi, puh. 0400 447 382



Tietoa Kaarinasta

Etäisyydet: Turkuun 9 km, Paraisille 14 km, Helsinkiin 162 km, Tampereelle 176 km
Asukkaita: 31 000
Yrityksiä: 1 900
Matkailuyrityksiä: 70
Maapinta-ala: 150 km2
Vesipinta-ala: 29 km2
Rantaviivaa: 140 km


Nähtävää ja koettavaa Kaarinassa

Kuusiston keskiaikaisen piispanlinnan rauniot, Kuusiston kartano, Pukkilan kartano, Ala-Lemun kartano, Rauhalinnan kartano, Lemun taistelun muistomerkki, 1700-luvulta Kuusiston kirkko ja Piikkiön kirkko, Arboretum Yltöinen – 10 hehtaarin puulaji- ja alppiruusupuisto, luontopolkuja ja lintu- ja näköalatorneja, Tuorlan alue: planetaario ja observatorio, Majatalo, Puoti ja puutarhamuseo, Aktia Arena – kansainvälisen tason tenniskeskus, Kaarina-Teatteri, Kaarinan Nuorisoteatteri, Sipilänmäen kesäteatteri, Mattelmäen Rälssitilan kesäteatteri, Saaristo Open -festivaali, Piispanpäivät, Runo-Kaarina – valtakunnallinen runokilpailu esikoisrunoilijoille, Mini Runo-Kaarina – lasten runokilpailu, Meripäivät, Piikkiö Päivä, Muinaistulien yö, Traktorivedon SM-kisat, ohjelmalliset iltatorit, Kurkista Kaarinaan – Matkailutoimijoiden avointen ovien päivä 9.9.2012.

net_visit_kaarina1.jpg