Tarkenna hakua

Tiedote 14.11.2017

Kaupunginvaltuusto päätti talousarviosta

Kaarinan kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen 13.11. talousarvion vuodelle 2018. Talousarvio hyväksyttiin kaupunginhallituksen 6.11. päättämän esityksen mukaisesti. Veroprosentit säilyvät ennallaan ja tuloveroprosentti on jatkossakin 19,75 %.

Investointeja tehdään 21 miljoonalla eurolla. Valtaosa investoinneista toteutetaan lainarahalla, jolloin asukaskohtainen velan määrä on 2400 euroa. Investointihankkeita vuonna 2018 ovat muun muassa Hovirinnan koulun korjaus, Valkeavuoren uudisrakennuksen suunnittelu ja Hovirinnan rantapuisto sauna- ja ravintolarakennuksineen.

Kaupunginjohtajan talousarvioesityksestä poiketen kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto eivät päättäneet vakinaistaa perhetyöntekijää, vaan perhekeskukseen perustettiin vakinainen perheohjaajan toimi, joka sijoitettaneen Piispanlähteen lastentalolle. Myöskään kotikuntoutustiimitoimintaa ei vakinaistettu, mutta asiaan palataan huhtikuussa 2018.

Lisäksi kaupunginjohtajan esityksestä poiketen Raadelmantien liikennevalohanke siirrettiin kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätöksillä vuodelle 2019. Tätä ennen ELY-keskuksen kanssa neuvotellaan vaihtoehtoisista toteutusmalleista ja niiden vaatimasta rahoituksen jakaantumisesta.

Talousarvioon voit tarkemmin tutustua kaupunginvaltuuston pöytäkirjan 13.11. valmistuttua osoitteessa: http://www.kaarina24.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_tek.htm  Samasta paikasta löytyy siihen asti kaupunginvaltuuston esityslista, jonka liitteenä oleva talousarviokirja hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa ilman muutoksia.

Median uutisoinnissa on esitetty osin virheellistä tietoa kaupungin talousarviosta. Nämä virheet on oikaistu yllä olevaan uutiseemme.