Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Tiedote 1.6.2010

Opiskeluvaihtoehtoja

Kaarinan aikuslukio tarjoaa myös nuorelle erilaisia opiskeluvaihtoehtoja: Kaarinan aikuislukioon voidaan erityisistä syistä hyväksyä opiskelijaksi alle 18 -vuotias nuori suorittamaan sekä lukio että ylioppilastutkinto. Tällöin nuori saa siis 3-4 vuoden opiskelun päätteeksi lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen.

Nuori voi opiskella voi myös nk. kaksoistutkintolaisena, jolloin hän suorittaa lukiossa kursseja tavoitteena läpäistä ylioppilaskirjoitukset tai

- hän voi suorittaa erillisiä arvosanoja esim. kielissä jo vaikkapa opiskellessaan yläasteen viimeisellä luokalla. Aikuislukiomme kielitarjonta vaihtelee vuosittain espanjan, italian, latinan, viron, saksan, portugalin ja ranskan välillä kuitenkin niin, että yleensä syksyllä alkaa useampi kieli. Mikäli kielten opiskelussa lahjakas yläasteen oppilas aloittaa em. kielen opiskelun  jo 9.luokalla, voi hän kirjoittaa sen ylioppilaskirjoituksissa kätevästi vuotta aikaisemmin kuin muut kirjoitettavat aineet ja näin keventää viimeisen kevään kirjoituspaineita tai

- korottaa yläasteen numeroita. Suorittamalla aikuislukiossamme esim. ruotsin, englannin tai matematiikan yläasteen opintoja kertaavat 0-kurssit tai muita yläkoulun oppiaineita, voi nuori varmistaa pääsynsä seuraavassa yhteishaussa ammatilliseen oppilaitokseen. Taito- ja taideaineitten numeroita ei kuitenkaan voi lukiossamme korottaa.

Lisätietojen saamiseksi tai suunnitelmien tekoa varten kannattaa ottaa yhteyttä opinto-ohjaajaan: raine.rapeli(at)kaarina.fi , p.050 3140908 tai aikuislukion rehtoriin: heikki.makela(at)kaarina.fi, p. 050 3145222