Tiedote 2.7.2010
Piikkiön linnavuori kohoaa korkeuksiin
Kaarinasta löytyy lukuisia upeita ja erilaisia retkeilykohteita, joista yksi on Piikkiön Linnavuori. Linnavuoren huipulla on laavu, jossa voi yöpyä sekä tulentekopaikka vaikka makkaranpaistamiselle. Luontopoluilla ei ole erillisiä roska-astioita, joten viethän tuomasi roskat mukanasi pois.
Linnavuorelle voi lähteä pelkästään päiväretkelle, mutta yöpyminenkin on mahdollista. Tosin hyttysiä on sen verran liikkeellä, että yöunien takaamiseksi kannattaa varautua jonkinlaisella suojalla. Laavutunnelma säilyy jos ottaa mukaan esim. pelkän sisäteltan. Yöt ovat jo heinäkuisen lämpimiä ja makuupussi lämmittää sekin. Linnavuoren merkitty reitti on n. neljä km pitkä ja alueelta löytyy mm. pronssikauden aikaisia hautaröykkiöitä.
Erityisesti lapsille, mutta toki myös aikuisille telttailu on äärimmäisen jännittävää ja varmasti yksi kesän kohokohtia. Luontopoluilla voi kuulla ja nähdä lintuja, kasveja ja ötököitä. Aamulla voi herätä lintujen lauluun eikä aamukahvi taatustu maistu paremmalta kuin nuotion yllä keitettynä!
Linnavuorella viihtyy myös runsaasti heinäsirkkoja ja nehän ovat täysin vaarattomia! Katso kuvalinkki alta!

Takaisin