Tiedote 15.4.2010
Kaarinan parhaat lintutuntijat 2010
Kaarinassa järjestettiin viidennen kerran kaikkien perusopetuksen oppilaiden lintukisa. Kunkin koulun parhaat lintutuntijat ottelivat kolmessa sarjassa. Kaunis kevätsää ja yllättävät lintuhavainnot toivat hienot puitteet Littoistenjärven ympäristössä käydylle kisalle. Voittajiksi selviytyivät Joona Saario, Paulus Nyman ja Joel Nyman, kaikki Piispanlähteen koulusta.
Koulujen parhaat lintutuntijat kisailivat Kaarinassa
Kaarinan lintukisa aloitettiin keväällä kussakin koulussa järjestetyllä karsintakisalla, jossa oppilaiden oli tunnistettava lintuja luontokuvaaja Jorma Tenovuon lintukuvista. Kilpailusarjoja oli alakoulussa kaksi: luokat 1-3 ja 4-6. Jokaiseen sarjaan koulu sai lähettää koulun parhaan lintutuntijan. Yläkoulun (7-9) sarjassa kouluilla oli mahdollisuus saada kaksi osallistujaa koulua kohti.
Loppukisa, johon osallistui 19 lintutuntijaa Kaarinan kouluista, käytiin maastossa Littoistenjärven ympäristössä. Kisailijoiden tuli tunnistaa 20 lintulajia joko näkö- tai kuulohavainnon perusteella. Parhaat lintutuntijat tunsivat melkein kaikki lajit.
Tunnistettavina olivat mm. metsäviklo, punarinta, rautiainen, jouhisorsa, peippo, tukkasotka, kalasääski, nokikana, telkkä, laulujoutsen ja kyhmyjoutsen.
Kahden alimman sarjan mestaruus meni selvällä erolla seuraavaan: Joona Saario ja Paulus Nyman tunsivat suurimman osan tunnistettavista lajeista. Isompien sarjan taisto oli tiukka, mutta lopulta Joel Nyman voitti Inkeri Seppälän Josia Nymanin tunnistaessa yhden lajin vähemmän.
Kisojen päätuomarina ja organisoijana toimi Piispanlähteen koulun rehtori Hannu Rautanen. Muina tuomareina olivat ornitologit Norbert Fortelny ja Jouni Saario. Avustajatuomarina toimi Kim Kuntze, Piispanlähteen koulun oppilas ja Kaarinan isompien sarjan mestari vuodelta 2008.
Kaikki loppukisaan osallistuneet saivat palkinnokseen lintukirjan ja osa sen lisäksi Bird Life Suomen yllätyspalkinnon. Voittajille annettiin Rajala Cameran lahjoittamat kiikarit.
Loppukisan tulos
Loppukisa käytiin Littoistenjärvellä 14.4.2010 klo 8.30-11.30. Tunnistettavina oli lintuja niin äänen kuin näköhavaintojen perusteella.
Sarja 1-3
1. Joona Saario, Piispanlähde
2. Ronja Pitkänen, Koroinen
3. Kaisla Walls, Kotimäki
4. Tommi Wahlberg, Hovirinta
5. Juho Suni, Harvaluoto
5. Johannes Lahdenperä, Harvaluoto
Sarja 4-6
1. Paulus Nyman, Piispanlähde
2. Emmi Alander, Kuusisto
2. Aaro Anteroinen, Hovirinta
4. Anni Salo, Valkeavuori
5. Iiro Seppä, Auranlaakso
5. Helmi Puustinen, Kotimäki
5. Julius Lahdenperä, Harvaluoto
Sarja 7-9
1. Joel Nyman, Piispanlähde
2. Inkeri Seppälä, Kotimäki
2. Josia Nyman, Piispanlähde
4. Aino Salo, Valkeavuori
5. Henna Viitaharju, Kotimäki
6. Matias Leppänen, Salvelanrinne
Tuomarit: Kim Kuntze, Norbert Fortelny, Hannu Rautanen ja Jouni Saario
Lisätietoja:
rehtori Hannu Rautanen
hannu.rautanen[at]kaarina.fi
puh. 050 373 2487

Takaisin