Tekstiversio |  på svenska | in English | Sivukartta | Ohje | Teksti: + -

Tarkenna hakua

Tiedote 3.11.2011

Kaarina on yritysmyönteisten kuntien kärkikastia

Kaarina on Suomen toiseksi yritysmyönteisin kunta vuonna 2011. Tulos perustuu Elinkeinoelämän keskusliiton toista kertaa toteuttamaan tutkimukseen, jossa oli mukana 50 kuntaa ja 25 seutukuntaa. Yritysmyönteisin kunta oli tänä vuonna Lieto, seutukunnista parhaaksi arvioitiin Salon seutu.
Yritysmyönteisyyttä mitataan EK:n rakentamalla yritysilmastomittarilla, jollaa tuoreimpien tilastotietojen ja yritysjohtajille suunnatun kyselyn yhdistelmänä muodostetaan yritysilmastoa mittaava kokonaisindeksi. Indeksissä tilastomuuttujat saavat suuremman painoarvon ja niistä muodostunutta kuvaa täydennetään yritysjohtajien mielipiteillä.

Lisätietoja Elinkeinoelämän keskusliiton sivuilta >>

 

Lähde: EK:n tiedote