Kestävä kehitys
Kaarinassa toimii Agenda21 toimikunta, joka suuntaa työskentelynsä kaupunkilaisiin ja kaupungin sisäiseen toimintaan. Toimikunnan työ perustuu vuonna 1992 Rio de Janeirossa kokoontuneen YK:n Ympäristö- ja kehityskonferensin hyväksymään kestävän kehityksen periaatteet sisältämään 21. vuosisadan toimintaohjelma Agenda 21:een.
Toimikunta järjestää kaupunkilaisille avoimia tapahtumia yhteistyössä eri yhteisöjen ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on kestävän kehityksen saattaminen osaksi kaupunkilaisten jokapäiväistä toimintaa.
Toimikunta seuraa ja ohjaa kaupungin sisäistä kestävän kehityksen toimintaa. Tavoitteena on löytää ja saada käyttöön ratkaisuja, jotka olisivat kestäviä niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin elinympäristömmekin osalta.
Vuonna 1997 Agenda21 toimikunnan työ oli vasta aluillaan. Kaupunkilaiset olivat tällöin aktiivisesti mukana suunnittelemassa millainen Kaarinan kaupunki olisi vuonna 2010. Kurkkaa seuraavasta:
Miten Kaarinan kaupunki voisi kehittyä kestävästi? Ota yhteyttä Agenda21 toimikunnan jäseniin ja kerro ideasi!

Takaisin