Tarkenna hakua

Suurella sydämellä syksystä kevääseen

Neljä vuotta sitten Petri Sandberg teki päätöksen: teollisuusala sai jäädä historiaan epäinhimillisine työaikoineen. Oli muutoksen aika!

Petrin kohdalla muutos tarkoitti sitä, että hän suuntasi työskentelemään lasten pariin. Ensikosketuksen Kaarinan kaupunkiin työnantajana hän sai Piispanlähteen koululla, josta siirtyi päiväkotimaailmaan erityislapsen henkilökohtaiseksi avustajaksi. Kyseisen lapsen siirtyessä koululaiseksi Petri seurasi mukana Hovirinnan kouluun. Sillä tiellä ollaan yhä.

PetriSandberg.jpg

Petri suoritti oppisopimuksena koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinnon. Valmistumisen jälkeen oli mahdollista saada vakituinen koulunkäynninohjaajan paikka. Kaarina tunnetaan koulutusmyönteisyydestä, tämän väitteen myös Petri allekirjoittaa.

Vaihtelua työpäivään

Petri on työskennellyt Hovirinnan koulussa erityisryhmän koulunkäynninohjaajana nyt kolme vuotta. Opettajan rinnalla kuuden lapsen ryhmässä työskentelee kolme koulunkäynninohjaajaa. Koulupäivän jälkeen Petri siirtyy ohjaajaksi erityislasten iltapäiväkerhoon. Työ koulussa ja iltapäiväkerhossa on paljolti samanlaista. Iltapäiväkerhossa ohjaajille siirtyy kasvatuksellinen vastuu, joka koulupäivän aikana on opettajilla.  

Petrin mielestä parasta hänen työssään ovat lapset, jotka takaavat vaihtelua työpäiviin. Petri antaa tunnustusta koulunkäynninohjaajien tiimille, jonka kanssa yhteistyö samassa luokkatilassa päivästä toiseen sujuu erinomaisesti. Erityisryhmässä työskentely on fyysisesti kevyttä, mutta henkisesti ajoittain raskasta. Siitä syystä hyvin yhteensopivat kemiat työyhteisössä ovat ensiluokkaisen tärkeät.

Vapaa-aika tukee työssä jaksamista

Työpäivän jälkeen Petri kaipaa ajoittain rauhallisuutta elämään. Hiljaiset hetket kirjan äärellä, perheen parissa vietetty yhteinen aika ja syksyiset metsästysretket antavat Petrille voimaa kouluvuoden aikana raskaaseen ja suurella sydämellä tehtävään työhön.


Lisää Kaarinan kaupungin siisteimmät duunit -juttusarjan tarinoita luettavissa täältä...