Tarkenna hakua

A23019 Hirsimäentie 14

Maanomistajat ovat anoneet lisämaan liittämistä omakotitalotonttiinsa sekä lisärakennusoikeutta talousrakennuksille. Samalla korjataan lähiympäristön kaavaa toteutuneen tilanteen mukaiseksi.

Sijainti:

Suunnittelualueena on Hirsimäentie 14 sekä sen itäpuolella oleva puisto.  Suunnittelualuetta rajaavat likimääräisesti koillisessa Kehätie, kaakossa Koulutien jatkeena oleva kevyen liikenteen väylä, lounaassa Hirsimäentien jatkeena oleva kevyen liikenteen väylä ja luoteessa pientalokiinteistö.

Kaavatilanne:

Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa (hyv. 2004) ja taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavassa (hyv. 2018) alue on taajamatoimintojen aluetta (A).

Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Piikkiön taajaman osayleiskaavan laatiminen on vireillä.

Suunnittelualueella on voimassa Koulukeskuksen alueen rakennuskaava ja rakennuskaavan muutos (v. 1984) ja Keskustan pohjoisosa (Salvela) rakennuskaava (v. 1975). Niissä alue on istutettavaa puistoa (VP) ja Omakotirakennusten ja muiden enintään kahden perheen talojen korttelialuetta (AO-1). Rakennusoikeus on 3000 m2 / rakennuspaikkaKaavatilanne:

Kaavan tarkoitus:

Maanomistajat Mikko Salomaa ja Tea Paronen ovat anoneet noin 1000 m2 suuruisen lisämaan liittämistä omakotitalotonttiinsa ja lisärakennusoikeutta talousrakennuksille noin 200 m2. Kaavatyössä korjataan välittömän lähiympäristön asemakaavaa toteutuneen tilanteen mukaiseksi.