Tarkenna hakua

Koulun esittely

Historiaa ja tätä päivää

Piispanlähteen koulu syntyi 1.8.2007: Piispanristin alakoulu ja Vaarniemen yläkoulu yhdistettiin yhtenäiskouluksi. Koulu toimii siis kahdessa erillisessä koulutalossa, jotka sijaitsevat 800 metrin päässä toisistaan.  

Koulussa on lukuvuonna 2016- 2017 oppilaita 660.

Pienempien koulutaloon - lastentaloon on sijoitettu luokat 1-6. Isompien koulutalossa - nuortentalossa -  ovat taas luokat 7-9 ja kaksi pienryhmää. Kolmas pienryhmä toimii SOS-lapsikylän tiloissa. Lukuvuonna 2014-2015 yläkoulussa aloitti Kaarinan kaupungin peruskoulun liikuntalinja. Opettajia on lähes 50 ja muuta henkilökuntaa yli 20. 

Lastentalossa toimivat myös päiväkoti (120 lasta), äitiys- ja lastenneuvolat, koululaisten aamu- ja iltatoiminta, leikkipuistotoiminta ja kirjasto.

Koululle on myönnetty alakoululta periytynyt kansainvälisen Vihreän lipun käyttöoikeus, mikä liittyy kestävän kehityksen työhön, johon opetussuunnitelmakin koulua velvoittaa.  OKKA-säätiö myönsi Piispanlähteen koululle 28.5.2013 Kestävän kehityksen sertifikaatin.
Sertifikaatti on tunnustus koko koulun ansiokkaasta kestävän kehityksen työstä ja perustuu itsearvioinnin lisäksi ulkopuolisen arvioijan toteuttamaan auditointiin, joilla todennetaan kriteerien täyttyminen. 

Olemme Liikkuva koulu ja mm. välituntitoimintamme aktivoi oppilaita liikkumaan.

Koulun henkilökunta on osaavaa ja innostunut työhönsä. Oppilaat käyttäytyvät hyvin ja puhkuvat oppimisintoa.  Näin on antoisaa kehittää uuden koulun arkea ja omaa toimintakulttuuria. Siinä työssä tarvitaan yhteistyökykyä ja -henkeä.

Tervetuloa Piispanlähteen kouluun!