Tarkenna hakua

Nuorisotilat

Kaarinan viisi nuorisotilaa tarjoavat toimintaa nuorille ja varhaisnuorille. Varhaisnuorten vuorot on tarkoitettu 3. - 6. luokkalaisille, nuorten vuorot 7+ luokkalaisille (pääsääntöisesti 13–17 vuotiaille). 

Keskustan nuorisotila Ampperi
Kotimäen nuorisotila Littoisissa
Kuusiston nuorisotila Empossa
Piispanlähteen nuorisotila Poikluomassa
Piikkiön nuorisotila

Vuolahden leirialue

Nuorisotilojen säännöt

Nuorisotiloilla on tarkoituksensa. Toivomme, että lapset ja nuoret käyvät niissä mielellään ja että kaikki viihtyvät paikan päällä kokien olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Tämä koskee niin nuokkarilaisia kuin työntekijöitäkin. Sen vuoksi Kaarinan nuorisotiloissa noudatetaan yhteisiä sääntöjä.

  1. Nuorisotiloissa käyttäydytään asiallisesti kaikkia kohtaan. Leikkitappelut, tyynysota ja kaikenlainen muu härväys on kiellettyä.
  2. Biljardipöydillä ei istuta, eikä niihin nojailla. Biljardipöydille ei myöskään lasketa mitään muuta kuin biljardipelivälineet.
  3. Ruokailut tapahtuvat pöytien ääressä ja oma paikka siistitään. Sohvat ovat rentoilua varten.
  4. Omat roskat viedään aina roskikseen.
  5. Kaikenlaisten rahapelien pelaaminen on nuorisotiloissa kiellettyä.
  6. Mopot, pyörät ja mopoautot parkkeerataan niille tarkoitetuille paikoille.
  7. Nuorisotiloissa ja niiden ympäristössä on päihtyneenä oleskelu ehdottomasti kielletty.
  8. Nuorisotiloihin tai niiden ympäristöön ei saa tuoda:
    - alkoholituotteita
    - tupakkatuotteita
    - sähkötupakkatuotteita
    - nuuskaa (sis. energianuuskat)
    - energiajuomia
    - teräaseita tai muita aseita
  9. Epäselvissä tapauksissa noudatetaan nuorisotyöntekijän ohjeita. Sääntöjen tahallinen rikkominen johtaa määräaikaiseen tai pysyvään porttikieltoon nuorisotiloihin. Vakavissa tapauksissa otetaan aina yhteyttä poliisiin ja/tai lastensuojeluun.