Tarkenna hakua

Tiedote 15.2.2018

Vanhempainiltoja lasten ja nuorten turvataidoista

Kaarinan kaupunki järjestää kaksi vanhempainiltaa lasten ja nuorten turvataidoista. Vanhempainilta 1.3. klo 18.00 Piispanlähteen alakoulussa on tarkoitettu erityisesti alakouluikäisten vanhemmille ja 8.3. klo 18.00 Kaarinan lukiolla järjestettävä ilta on tarkoitettu yläkouluikäisten vanhemmille.

Turvataitokasvatuksen avulla lapset ja nuoret oppivat taitoja, joilla he voivat välttyä joutumasta kiusaamisen, alistamisen, väkivallan, houkuttelun, ahdistelun ja seksuaalisen hyväksikäytön tilanteisiin tai niihin joutuessaan osaavat suojella itseään ja puolustaa rajojaan.

Turvataitokasvatus on laaja-alaista lapsen ja nuoren kehityksen ja kasvun tukemista.  Turvataitokasvatus edistää myös lasten ja nuorten itsearvostusta ja itseluottamusta, tunne- ja vuorovaikutustaitoja, hyviä ihmissuhteita sekä kannustaa lapsia ja nuoria puhumaan vaikeista asioista.

Turvataitokasvatuksen sisällöt ja menetelmät vaihtelevat ikäkausittain. Kasvattajan tueksi on laadittu oppaat sekä lasten että nuorten turvataitojen edistämiseen

Kouluttajina toimivat erityisluokanopettajat  Minna Andell ja Mirja Ylenius-Lehtonen.

Molemmissa tilaisuuksissa on puffetti, joten kannattaa varata muutama euro mukaan. Tilaisuudet kestävät noin kaksi tuntia.