Tarkenna hakua

Tiedote 6.11.2019

Kaarina-talon näyttelyt 2020

Kaarina-talon kahdessa kerroksessa on vuonna 2020 mahdollista tutustua useisiin keskenään hyvinkin erilaisiin näyttelyihin. Näyttelykalenterissa on kaikkiaan 22 monin eri tekniikoin toteutettua kiintoisaa kokonaisuutta yksittäisiltä taiteilijoilta tai taiteilijaryhmiltä.

tiedote-nayttelyt-2020-700x300.jpg

Vuoden aloittavat Kaarinan Kuvaajien 25-vuotisjuhlanäyttely sekä Petra Kallion osin Kaarinan historiaakin sisältävä metalligrafiikka- ja puupiirrosnäyttely. Helmikuussa vietetään Runo-Kaarina-festivaalia, jolloin näyttelyssäkin juhlitaan runoutta. Lisäksi Raision seudun taideyhdistys esittäytyy yhteisnäyttelyllään.

Kolme muutakin taiteilijaryhmää näyttäytyy vuoden aikana: Sunnuntaimaalareiden öljyväriteoksia on esillä maaliskuussa, Kaarinan Taideyhdistyksen kevätnäyttely huhtikuussa ja Taivasalla-taiteilijaryhmän 15-vuotisjuhlanäyttely marraskuussa.

Kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisiin korutaiteilijoihin lukeutuneen Matti Hyvärisen maalauksiin ja koruihin pääsee tutustumaan maaliskuussa ja Kaarinan monitoimikeskus Tiklin asiakkaiden maalauksiin ja savitöihin huhtikuussa. Merellistä ympäristöämme voi vuoden aikana tutkia eri kulmista kolmessa valokuvanäyttelyissä; toukokuussa Kaarinan ympäristönsuojelun Itämeri-aiheinen Velmu-näyttely, kesäkuussa Ari Pölläsen Olen puoliksi vettä, jossa liikutaan vedenpinnan molemmin puolin ja lokakuussa Vesa-Matti Väärän Blackout 1.3, jonka valokuvateokset tarkastelevat arjen yhteyden katkeamista ja siirtymistä vedenalaiseen todellisuuteen.

Toukokuussa Milla Karppisen Lähellä mutta kaukana -näyttelyn sekatekniikkateokset käsittelevät ihmisyyttä ja välimatkoja ihmisten välillä. Olen unten kutoja vain, on heinäkuisen Marjatta Peräläisen näyttelyn kiehtova nimi. Johanna Karvosen Stunder-näyttelyn maalaukset ovat saaneet inspiraationsa kasvoista ja paikoista, matkoista ja arkisista asioista. Kiehtovaa arkkitehtuuria ja kaupunkiympäristöä Mexico Citystä nähdään kesäkuussa. Kuvat ovat Turun Seudun Arkkitehdit SAFA -yhdistyksen opintomatkalta. 

Elokuussa kansalaisopiston kädentaitokurssien tuotoksilla esitellään harrastamisen monia mahdollisuuksia Kaarinassa. Syyskuussa perehdytään Tuorlan observatorion historiaan sekä sukelletaan tähtitaivaalle.

Lokakuuhun tuovat lisäväriä Sirkku Salon värikkäät ja pääosin abstraktit teokset, joista heijastuu elämänilo, kuten näyttelyn Halitulijallaa nimestäkin. Marraskuisen Sinikka Salmen öljyvärimaalausnäyttelyn teema on Eriväriset, jossa sävyjä voi tulkita yksilön kokemuksesta käsin. Joulukuussa Aino-Maija Halme-Vaajan teemalliset tekstiilitaidekokonaisuudet Lentoon lähtevät kahvikupit valtaavat ensimmäisen kerroksen ja toisesta kerroksesta löytyy Kristiina Tarkiaisen akryylivärimaaluksia, joissa pääosassa ovat naisfiguurit.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Kaarina-talon näyttelyihin!


Lisätiedot:
Anri Veston, Kaarinan kulttuuri ja kirjastot
050 353 0946, anri.veston@kaarina.fi