Tarkenna hakua

Tiedote 23.12.2018

Näyttely: Teinirakkaus

Päivi Salmisen ja Anneli Tuomisen näyttelyssä kahden erilaisen taiteilijan akryylimaalaukset samasta teemasta käyvät mielenkiintoista vuoropuhelua, jonka tunneasteikko on laaja.  Anneli Tuomisen hauraasta ja viipyilevästä tunnelmasta ja utuisista väreistä kuljetaan Päivi Salmisen värikkääseen lähiöhuumoriin.

Anneli Tuominen kuvaa tunnelmallisissa maalauksissaan nuorta rakkautta Turun kaupungin julkisissa tiloissa kuten kaduilla ja kahviloissa, käyttäen akryylia usein samaan tapaan kerroksellisesti kuin pastelliliituja, joiden kanssa on myös työskennellyt paljon. Hän on tehnyt kaupungilla luonnoksia näihin maalauksiinsa.  Myös luonnolla on aina tärkeä sijansa hänen näyttelyissään. Ilmaisu on yleensä tunnistettavasti esittävää mutta lähenee abstraktia − taiteilija on kiinnostuneempi väreistä ja tunnelmista kuin muodoista ja kuvaa enemmän tunnetiloja ja mystistä sielunmaisemaa kuin materiaalista maailmaa, jonka etäännyttää ja pelkistää. 

Päivi Salmisen kuvatarinan aiheet kumpuavat kypsän iän romanssista, jossa iän tuomaa arvokkuutta ei aina näy ja kumppanin erilainen kulttuuritausta tuo arkisiin tilanteisiin yllättäviä ja absurdejakin näkökulmia. Tekotapa on vuosien varrella etsiytynyt naivismin suuntaan. Asiaan kuuluvat ilottelu kirkkaillakin väreillä, arjen näkeminen esteettisenä sekä lämpimän humoristinen vire, vaikka kuvattavaan tilanteeseen sisältyisi vahva ristiriita. Taiteilijan intohimoinen suhde kasveihin näkyy useissa maalauksissa. Näyttely on tarina, jonka ymmärtämiseksi kannattaa katsoa teokset oikeassa järjestyksessä ja lukea teosluettelosta niiden nimet, jotka yleensä ovat katkelmia dialogista ja siksi puhekielisiä. − Iittalan naivistien kuraattori näkee Salmisen taiteessa varissuolaisen identiteetin.

Päivi Salminen ja Anneli Tuominen kuuluivat kolmijäseniseen turkulaiseen Kolme väriä -ryhmään, joka perustettiin vuoden 2001 alussa ja piti viimeisen näyttelynsä vuonna 2014. Kolmannen jäsenen vetäydyttyä ryhmästä Salminen ja Tuominen jatkavat kahdestaan. Perjantai-iltaisin on jo lähes 20 vuotta istuttu Salmisen tuvan pöydän ääressä juoden teetä, puhuen taiteesta sekä muustakin elämästä ja suunnitellen tulevia näyttelyitä. Molemmilla on myös omaa taiteellista aktiviteettia kuten Salmisella Iittalan naivistinäyttelyt. Molemmat asuvat Varissuolla. Tuominen on syntynyt Paattisilla vuonna 1947, Salminen Aurassa vuonna 1959.

teinirakkaus_FB-tapahtuma_1200x628.jpg

taiteilijaesittely_FB_julkaisu_960x540.jpg