Tarkenna hakua

Tiedote 13.4.2018

Heikko ilmanlaatu saattaa aiheuttaa oireita - tilanne helpottuu katujen puhdistamisen edetessä

Turun kaupungin kaupunkiympäristötoimialan tiedote 13.4.2018

Liikenteen nostama katupöly on heikentänyt ilmanlaatua Turun seudulla. Ilmanlaatu on pahimmillaan erittäin huono ja saattaa aiheuttaa oireita. Terveyshaittoja voi vähentää seuraamalla ilmanlaatua sekä välttämällä liikkumista ja pidempiaikaista oleskelua vilkkaiden teiden läheisyydessä. Katujen puhdistus Turun keskustan alueella aloitetaan maanantaina 16.4.

Ilmanlaatu on Turun seudulla heikentynyt liikenteen nostaman katupölyn vuoksi. Katupölyä syntyy, kun liikenne nostaa kuivilta kaduilta pölyhiukkasia, jotka ovat lähtöisin hiekoitushiekasta, tien pintojen kulumisesta ja nastarenkaiden käytöstä. Turun, Kaarinan, Naantalin ja Paraisten keskustoissa sekä Raision Ihalassa ilmanlaatu on ollut pahimmillaan erittäin huono hengitettävien hiukkasten suurten pitoisuuksien vuoksi.

Hiukkaspitoisuuksien kohoaminen saattaa aiheuttaa oireita erityisesti herkillä ihmisryhmillä, kuten astmaatikoilla ja pikkulapsilla. Nuha, yskä, hengitysoireet sekä kurkun ja silmien kutina ovat tavallisimpia haittavaikutuksia. Terveyshaittoja voi vähentää seuraamalla ilmanlaatua sekä välttämällä liikkumista ja pidempiaikaista oleskelua vilkkaiden teiden läheisyydessä.

Autoilijat voivat helpottaa pölyongelmaa esimerkiksi hiljentämällä ajonopeuksia ja vähentämällä yksityisautoilua keskusta-alueella. Kiinteistöjenomistajat voivat vähentää pölyä puhdistamalla hiekoitussepelit kosteana mahdollisimman ripeästi.

Tilanne tulee helpottumaan katujen puhdistamisen edetessä. Kevätpöllytys eli katujen puhdistus Turun keskustan alueella alkaa maanantaina 16.4.18.

Lisätietoja:

Lisätietoa ilmanlaadusta saa ilmanlaatuportaalista, johon Turun seudun ilmansuojelun yhteistyöryhmä tuottaa mittaustietoa: ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu