Tarkenna hakua

Järjestetty jätteenkuljetus

Kaarinan kaupungin alueella on jätteenkuljetus järjestetty sopimusperusteisesti. Käytännössä järjestelmän toimii siten, että kiinteistön haltija liittyy järjestettyyn jätteenkuljetukseen tekemällä kiinteistön jätteiden kuljettamista koskevan sopimuksen jätetiedostoon hyväksytyn jätteenkuljettajan kanssa.

Jätelain 11 §:n mukaisesti jätteen haltijan, joksi katsotaan myös asuinkiinteistön ja loma-asuntojen haltijat, on liityttävä alueella järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Liittymisvelvollisuus on kiinteistökohtainen eikä siitä ole mahdollista poiketa. Asumattomille kiinteistöille ei jätteenkuljetussopimusta tarvitse tehdä, koska niissä ei jätteitä synny.

Aikaisemman lainsäädännön nojalla myönnetyt vapautukset järjestetystä jätteenkuljetuksesta ovat kumotuneet 1.1.2006. Vapautusten kumouduttua on myös nämä aikeisemman lainsäädännön nojalla vapautuksen saaneet kiinteistöt liitettävä järjestettyyn jätteenkuljetukseen.

Kiinteistöllä täytyy olla jätteiden keräilyä varten asianmukainen jäteastia. Naapurikiinteistöt voivat käyttää myös yhteistä jäteastiaa. Yhteisastian käytöstä on kuitenkin ilmoitettava Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle ja kuljetuksen suorittajalle. Ilmoituslomake löytyy LSJH:n sivuilta. 

Hyväksytyt jätteenkuljettajat

Jätteenkuljetussopimus on tehtävä jonkun alueella toimivan hyväksytyn jätteenkuljettajan kanssa. Hyväksyminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kuljettaja on ilmoittanut toiminnastaan Varsinais-Suomen Ely-keskuksen ylläpitämään jätetiedostoon. Hyväksynnän voi tarvittaessa varmistaa Lounais-Suomen jätehuollosta. 

Jätteenkuljetusliikkeiltä kannattaa kysyä tarjouksia jäteastioiden tyhjennyksistä sillä hinnoissa saattaa olla eroa. Pientaloalueilla kannattaa myös keskustella naapuruston kanssa jäteastioiden tyhjennysten kilpailuttamisesta yhdessä. Tyhjennysten yhteishankinnalla vältetään usean jäteauton peräkkäiset vierailut asuinalueella ja voidaan saada myös taloudellisempia tarjouksia.

Kerättävät jätejakeet

Kaikilla asuinkiinteistöillä on oltava keräysväline polttokelpoiselle jätteelle. Asuinkiinteistöllä, jossa on vähintään neljä (4) asuntoa, on oltava käräysväline lisäksi metallille. Jos asuntoja on kymmenen tai enemmän, tulee kiinteistöltä löytyä astiat myös biojätteelle ja lasipakkauksille Suurilla, vähintään 20 asunnon kiinteistöillä tulee olla astiat lisäksi kartonkipakkauksille ja muovipakkauksille.

Muiden kiinteistöjen, kuten toimisto-, liike-, teollisuus-, koulu-, ravintola-, terveydenhuollon- ja sosiaalitoimen kiinteistöjen sekä maatilojen lajitteluvalvollisuudet perustuvat syntyvien jätteiden määrään.

Jäteastioiden tyhjentäminen 

Polttokelpoisen jätteen keräysvälineet on tyhjennettävä vähintään kerran neljässä (4) viikossa. Jos syntyvä biojäte kompostoidaan tai kerätään erikseen, voidaan keräysväline tyhjentää harvemmin, kuitenkin vähintään kerran kahdessatoista (12) viikossa.

Biojätteen keräysvälineet on tyhjennettävä vähintään kerran kahdessa (2) viikossa.

Ympärivuotisessa käytössä olevan (vähintään 6 kuukautta vuodessa) vapaa-ajankiinteistön jäteastiat on tyhjennettävä näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti. Vain kesäaikana (vkot 18-40) käytössä olevan vapaa-ajankiinteistön jäteastiat on tyhjennettävä näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti kyseisen ajanjakson aikana.

Pahvin, keräyskartongin, lasin ja metallin keräysvälineet on tyhjennettävä niin usein, ettei astioiden ylitäyttymisestä aiheudu roskaantumista tai hyötyjakeiden sijoittamista muihin keräysvälineisiin.

Jätehuollon perusmaksu

Jäteastian tyhjennyksestä maksettavan jätemaksun lisäksi Kaarinan kaupungin alueella maksetaan jätehuollon perusmaksua.

Perusmaksua vastaan asukkaat saavat tuoda vaaralliset jätteet mantereella ja saaristossa kiertäviin keräyksiin sekä 17 kiinteään vastaanottopaikkaan. Lääkejätteet voi viedä apteekkeihin ilman erillistä maksua. Perusmaksutuloilla järjestetään jäteneuvontaa kouluilla, taloyhtiöissä ja tapahtumissa sekä tuotetaan jäteoppaita ja Huomiselle-asukaslehti, joka jaetaan kaikkiin koteihin. Perusmaksulla rahoitetaan myös LSJH:n kierrätyspisteitä sekä lajitteluasemien ja jätekeskusten ylläpitoa ja asiakaspalvelua. Näiden lisäksi perusmaksulla rahoitetaan kuntien yhteisen jätehuoltoviranomaisen toimintaa.

Lisää perusmaksusta: www.lsjh.fi/fi/hinnat/perusmaksu/