Tarkenna hakua

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy ja jätehuoltomääräykset

Lounais-Suomen Jätehuolto on 17 kunnan omistama yhtiö, joka huolehtii kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta.

Jätehuoltomääräykset

Kaarinassa ovat voimassa koko kaupunkiseutua koskevat yhteiset jätehuoltomääräykset. Uudet määräykset astuivat voimaan 1.6.2017 ja niillä säädellään paikallisesti jätteen keräilyä, kuljetusta ja ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisyä. 

Turun kaupunkiseudulla jätehuoltomääräyksistä päättää viranomaisena toimiva Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta. Lautakunnan hyväksymien seudullisesti yhteisten määräysten soveltamisalueeseen kuuluvat Kaarinan lisäksi Auran, Liedon, Marttilan, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisten, Paraisten, Pöytyän, Raision, Ruskon ja Turun kuntien alueet.

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta

Turun Seudun Jätehuolto Oy:n ja Rouskis Oy:n fuusioituessa Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:ksi 1.9.2015 alkaen, aloitti toimintansa myös uutena seudullisena jätehuoltoviranomaisena toimiva Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta. Uuden lautakunnan toimialueena on jätelain edellyttämällä tavalla kuntien omistaman Lounais-Suomen jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alue, johon kuuluvat Auran, Kaarinan, Kemiönsaaren, Liedon, Marttilan, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisten, Paimion, Paraisten, Pöytyän, Raision, Ruskon, Salon, Sauvon ja Turun kunnat.

Lautakuntaan kuuluu 15 jäsentä, jotka on valittu kuntien asukasluvun perusteella. Turku nimesi lautakuntaan kuusi jäsentä, Salo kaksi jäsentä sekä Kaarina ja Raisio kumpikin yhden jäsenen. Yhdessä yhden jäsenen nimesivät Masku ja Naantali, Lieto ja Paimio, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko, Kemiönsaari, Parainen ja Sauvo sekä Aura, Marttila ja Pöytyä. Lautakunnan puheenjohtajana toimii Pasi Ahola Turusta ja varapuheenjohtajana Lauri Havia Salosta. Lautakunnan valmistelu- ja täytäntöönpano-organisaationa toimii Turun kaupungin ympäristötoimiala. Esittelijänä lautakunnan kokouksissa toimii ympäristönsuojelujohtaja.

Lautakunnan tehtävänä on huolehtia kulloinkin voimassa olevan jätelain mukaan kunnan tai jätehuoltoviranomaisen tehtäväksi määrätyistä asioista. Lautakunta päättää mm. kunnallisista jätehuoltomääräyksistä ja jätteenkuljetusjärjestelmistä sekä jätetaksasta. Lisäksi lautakunta huolehtii kuntien yhteisen jätepolitiikan valmistelusta ja sen toteutumisen seurannasta.