Luontopolut

Osassa luontopolkuja ja reittejä on alueen luonnosta kertovia tauluja, tulentekomahdollisuus tai mahdollisuus poiketa lintutornissa.

Muistathan aina luonnossa vieraillessasi retkietiketin:

  • Kunnioita luontoa - älä jätä vierailustasi jälkiä.
  • Suosi olemassa olevia polkuja.
  • Pidä lemmikit kytkettynä.
  • Tee tulet vain sallituille paikoille - älä tee tulta metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana.
  • Roskaton retkeily - vie mennessäsi se, minkä toit tullessasi.

Rauhalinnan luontopolku

Rauhalinnan kartanon ympäristö on luontoarvoiltaan ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kokonaisuus. Luontopolkua pitkin pääsee tutustumaan monipuolisesti erilaisiin kohteisiin, kuten lehtometsään, avokallioon, merenrantaan ja alueella virtaavaan puroon. Polun varrella on yhdeksän syksyllä 2019 uusittua opastaulua. Polun pituus on noin 2,2 km lähdön ja paluun ollessa Iso-Rauhalinnantieltä.

Luontopolku kiertää metsässä, jossa on maapohjaiset polut. Polut ovat metsäpoluille tyypillisesti melko kapeita ja niissä on juurakkoja. Alueella on myös jonkin verran korkeuseroja. Muuten polku on kohtalaisen helppokulkuinen. Toivottavaa olisi, että ihmiset käyttäisivät alueella liikkuessaan olemassa olevia polkuja, jotta herkästi kuluva maan pinta säilyisi. Polku opastaulujen välillä on merkitty keltaisin reittimerkein. Huomaathan, että polku ei ole rengasreitti ja lähtöpisteitä on useita, joten luontopolun reittimerkintöjä on risteyskohdissa useaan eri suuntaan.

Opastaulut 1, 2 ja 3 ovat sorapintaisen tien varrella ja niitä kannattaa käydä ihastelemassa, vaikka metsäpoluille ei pääsekään. Tällöin alueelle kannattaa saapua Iso-Rauhalinnantieltä tai Kuusiston sillan läheisyydestä alueelle tulevaa sorapintaista tietä pitkin.

Rauhalinnassa kaupunkilaisenkin on helppo päästä nauttimaan vihreästä metsästä, meren liplatuksesta ja lintujen laulusta. Rauhalinnan luontopolku on myös ainutlaatuinen opaskylttiensä ansiosta, Mökkigallerian Sibel Kantola on kuvittanut kyltit alueen luonnetta arvostaen. Näitä kannattaa tulla katsomaan!

Osa luontopolusta kulkee noin 700 metrin matkan kohtuullisen helppokulkuista sorapintaista tietä pitkin. Tien varrella on muutamia luontopolun opastauluja. Iso-Rauhalinnantieltä päin tullessa reitin alkupäässä on loivasti laskeutuva mäki. Tieltä on yhteys myös Kuusistonsalmen rantaan (100 metriä), josta löytyy kaupungin oleskelulaituri.

Saapuminen
Rauhalinnan luontopolulle pääsee kolmea eri reittiä, joiden alussa sijaitsee infotaulu. Lähialueen asukkaiden toivotaan tulevan alueelle ympäristöystävällisesti lihasvoimin. Lähestymiskarttaan on merkitty reitit, parkkipaikat ja linja-autopysäkit.

Kävellen:

  • Keskustan suunnasta: Tule Aapiskujaa pitkin ja jatka kevyen liikenteen väylää pitkin kohti Rauhalinnaa. Luontopolulle pääsee, kun kääntyy n. 100 metriä puron ylityksen jälkeen oikealle.
  • Kuusiston suunnasta: Tule kevyen liikenteen väylää pitkin, käänny oikealle n. 350 m sillan ylityksen jälkeen. Tie jatkuu sorapintaisena (sallittu vain jalankulkijoille ja pyöräilijöille), luontopolku alkaa tien varrelta.

Autolla:

  • Rauhalinnantien varrella on pieni parkkipaikka, johon mahtuu muutama auto. Parkkipaikalta luontopolulle kävelymatka on noin 500 m.

Linja-autolla (lähimmät pysäkit):

  • Rauhalinnantiellä pysäkki 6294 (Kaarinan sisäinen linja)
  • Saaristotiellä pysäkki 6212 (Paraisilta) / 6211 (Turusta)
  • Uudenmaantiellä pysäkki 6051 (Turusta) / 6052 (Paimiosta).

Huom! Rauhalinnan kartano on yksityisaluetta, luontopolku ei kulje kartanon pihan läpi eikä kartanon pihaan saa pysäköidä.

Rauhalinnan luontopolku ja kartta Tammireittien sivuilla.

Vaarniemen - Rauvolanlahden luontopolku

Luontopolku kulkee tammilehdossa ja ruovikkoisen merenlahden rannalla. Polun pituus on noin 1,2 km ja sen varrella on opastauluja, joissa kerrotaan alueen kasvillisuudesta ja linnuista. Luontopolku vie Rauvolanlahdella olevalle lintutornille. Tornilta on yhteys pitkospuita pitkin Turun puolelle Katariinanlaaksoon. Pitkospuiden varrella on tasanteita, joiden päältä voit ihailla maisemia tai katsella lintuja. Polku voi olla sateella liukas ja mutainen.

Luontopolulta voi jatkaa patikointia Pyhän Katariinan polkujen retkeilyreitille  ja Vaarniemen kalliolle, jonne noustaan pitkiä portaita pitkin. Kallion korkeimmalla kohdalla on näköalatorni. Tornin lähellä on myös laavu nuotiopaikkoineen. Vaarniemen alueella tulenteko on sallittu vain laavun nuotiopaikalla.

Vaarniemen lehto ja kallioalue sekä Rauvolanlahti kuuluvat Natura 2000-suojelualueeseen ja valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Alueeseen sisältyy myös luonnonsuojelualue, jossa moottoriajoneuvolla, polkupyörällä tai ratsain liikkuminen on kielletty. Lisäksi liikkuminen maastoon merkittyjen polkujen ulkopuolella on kielletty 1.4 - 31.7. välisenä aikana.

Huom! Noudata varovaisuutta kulkiessasi Rauvolanlahden pitkospuilla. Pitkokset voivat olla kostealla säällä liukkaat. Talven jäätilanteen aiheuttamat vauriot pyritään korjaamaan vuosittain. Pitkokset kulkevat rannassa sijaitsevalta lintutornilta Turun Katariinanlaaksoon.

Luontopolun, lintutornin ja pysäköintipaikan sijainti löytyy Pyhän Katariinan polkujen kohdesivuilla olevasta kartasta.

Pysäköinti: Autoille on pysäköintipaikka Rauvolantien varrella, Rauvolantie 157, 20760 Piispanristi (Kaarina).

Littoistenjärven luontopolku

Littoistenjärven luontopolku (2,9 km) kulkee järven rannalla, metsässä ja kävelyteillä. Lintutorneista on näkymät yli koko järven sekä Järvelän kosteikolle, joka on yksi Varsinais-Suomen parhaista lintukohteista. Reitin varrella on Littoisten uimaranta, josta löytyvät myös grillipaikat ja eväspöydät.

Luontopolun lähtöpisteet ovat Kaarinassa järven länsipuolella Värttinäkadun varrella ja Liedon puolella Järvelässä. Polku on merkitty maastoon maalimerkein (sininen-valkoinen-vihreä).

Littoistenjärven luontopolun kartta ja lisätietoa löytyy Tammireittien sivuilta.

Pysäköinti:
Auton voi pysäköidä Liedon Järvelän P-paikalle (Järveläntie 133), Littoistenjärven uimarannan P-paikalle (Littoistenjärventie 153) ja Ristikallion uimarannan P-paikalle (Nipsikatu 8).

Nunnan luontopolku

Nunnan luontopolku (1,8 km) sopii lapsiperheille ja sen varrella on laavu ja nuotiopaikka. Polku on pääosin epätasainen metsäpolku, joten se ei sovi lastenvaunuille tai liikuntaesteisille. Reitti kulkee jonkin matkaa valaistua kuntorataa ja alueella on myös frisbeegolfrata. Luontopolku on merkitty maastoon maalimerkein (sininen-valkoinen-vihreä). Polkua huoltaa Nunnan seudun omakotiyhdistys.

Nunnan luontopolun kartta ja lisätietoja löytyy Tammireittien sivuilta.

Pysäköinti:
Autoille on pysäköintialue lähellä polun lähtöpistettä (Littoistentie 407).

Auranlaakson luontopolku

Auranlaakson luontopolku (1,3 km) kulkee tuoreessa kangasmetsässä, kalliomännikössä, louhikossa sekä avoimella niittyalueella. Polun varrella on myös pieniä lampia ja luonnontilainen savikkomaiden puro, joka on erittäin uhanalainen luontotyyppi. Alueella on runsaasti luonnon monimuotoisuudelle tärkeää eri-ikäistä lahopuuta ja siellä viihtyy myös liito-orava. Luontopolku kulkee jyrkkäreunaisen ja louhikkoisen Muikunvuoren itäpuolelta. Muikunvuori kohoaa yli 60 metriä meren pinnan yläpuolelle ja sen laelta on hienot näkymät Aurajoen kulttuurimaisemaan. Merkitty luontopolku ei vie Muikunvuoren laelle, vaan sinne pääsee parhaiten jatkamalla luontopolulta muita polkuja pitkin vuoren pohjoispuolelle- ja luoteispuolelta. Luontopolku on merkitty väliaikaisesti keltaisilla nauhoilla.

Auranlaakson luontopolusta löytyy tietoa myös Tammireittien sivuilta

Pysäköinti: Auton voi pysäköidä Auranlaakson koulun pysäköintipaikalle, Littoistenjärventie 297.

HUOM! P-paikat on varattu vain koulun henkilökunnan käyttöön arkisin klo 7-15.

Fölin eli Turun seudun joukkoliikenteen pysäkkejä on Auranlaakson koulun edessä sekä Hämeentiellä noin 500 metrin päässä.    

Kaarinan perintömetsän luontopolku

Kaarinan perintömetsän luontopolku (2,1 km) kulkee saman nimisellä luonnonsuojelualueella. Alueen luontotyyppeihin kuuluu avokalliota ja kalliomänniköitä, tuoretta kangasmetsää, lehtoa sekä korpi- ja rämealueita. Koko alueella kasvaa paikoitellen järeitä ja vanhoja haapoja, rauduskoivuja ja kilpikaarnamäntyjä. Eri-ikäistä lahopuuta on runsaasti erityisesti pohjoisosassa. Niinisvuoren kallion eteläpuolella on kostea ruohokorpi, jonka läpi kulkevat pitkospuut. Metsän asukkaisiin kuuluu myös liito-orava ja alueella esiintyy uhanalaisia lajeja sekä vanhoille metsille tyypillistä kääpälajistoa.

Luontopolku on merkitty väliaikaisesti keltaisilla nauhoilla. Alueen läpi kulkee myös Turun Paavon polkujen-yhdysreitti (siniset merkinnät) sekä luonnonsuojelualueen etelä- ja länsipuolella kuntarajat ylittävä ulkoilureittiverkosto.

Luonnonsuojelualueen määräysten mukaan alueella on kiellettyä:

  • Koirien irti pitäminen
  • Roskaaminen: vie mennessäsi, mitä toit tullessasi
  • Tulenteko ja telttailu
  • Kasvien ottaminen ja vahingoittaminen (Sienestys ja marjastus on sallittu)
  • Eläinten ja niiden pesien häiritseminen ja vahingoittaminen
  • Selkärangattomien eläinten kerääminen

Kaarinan perintömetsän luontopolusta löytyy tietoa myös Tammireittien sivuilta

Pysäköinti:

Auton voi pysäköidä Asessorinkadun ja Rakentajantien risteyksessä olevalle pysäköintipaikalle, keskusurheilukentän ja moottoritien välisen kuntoradan varrelle. Matkaa luontopolun alkuun tulee noin 900 metriä.

Turun puolella lähin pysäköintipaikka on Lausteen kuntoradan P-paikka (Ketunkatu 1 a. Huom! Pysäköintialue ennen ko. yksityistä kiinteistöä).

Luontopolulle pääsee myös esimerkiksi Kurkelantien kevyenliikenteenväylää moottoritien ylitse sekä Turun puolelta Lausteen koulun suunnasta.

Muut luontopolut

Muista Kaarinan alueen luontopoluista löytyy tietoa Tammireittien sivuilta.

 

Kappelinmäen luontopolku sijaitsee Kuusiston saaren itäpäässä. Polun teemana on erityisesti alueen vanha kulttuurihistoria ja sen vaikutus luontoon. Polulla on tauluja alueen luonnosta sekä kulttuurikohteista. Polku on merkitty vihreillä tolpilla maastoon.

Kuusiston piispanlinnan raunioista lisätietoja luontoon.fi. Kuusiston linnanraunioita ja Kappelinmäen luontopolkua hoitaa ja sen toiminnasta vastaa Metsähallitus. 
Puhelin: 0206 39 4620, sähköposti: rannikko(at)metsa.fi

Pysäköinti:
Autoille on pysäköintialue osoitteessa Linnanrauniontie 556, 21620 Kaarina.

Polku alkaa pysäköintialueen laidalta. Pysäköintialueelta pääset myös Kuusistonlahden lintutornille.

 

Tuorlan luontopolut

Tuorlan alueelta löytyy kaupungin esteettömän luontopolun lisäksi myös lasten luontopolku ja luontopolku sekä Aikavaelluspolku. Luontopolut kulkevat lehtometsässä ja niitä ylläpitävät Livian ammattiopiston opiskelijat. Aikavaellus ry:n polku vie aikamatkalle läpi maailmankaikkeuden ja elämän historian aina nykypäivään asti. Metsästä polkujen varrelta löytyy myös esteetön tulipaikka.

Lisätietoja poluista, pysäköintipaikoita ja alueen muista palveluista löytyy Tammireittien sivuilta.

 

Jaa