Kaarinan kunnallinen nuorisotyö täyttää 70 vuotta – Synttäreitä juhlitaan lokakuussa Mopotallilla

Julkaistu: 21.9.2026 | Päivitetty: 21.9.2026

Kaarinan kunnallisen nuorisotyön perustamisesta on kulunut tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi nuorisopalvelut järjestää lokakuussa seitsemänkymppiset, joihin ovat tervetulleita kaikenikäiset viettämään mukavaa iltaa yhdessä.

Seitsemässäkymmenessä vuodessa nuorisotyö on muuttunut paljon, mutta sen ytimessä on aina ollut nuorten tukeminen, kuunteleminen ja mahdollisuuksien tarjoaminen.

- Kaupungin nuorisotyö näkyy nuorten arjessa monin tavoin. Nuorille on tarjolla nuorisotiloja, tapahtumia, retkiä, leirejä ja harrastusmahdollisuuksia sekä turvallisia aikuisia, joiden kanssa voi keskustella ja viettää aikaa, nuorisopalvelujohtaja Mirja Karppanen kertoo.

Kaarinan jokaisella yläkoululla ja lukiossa työskentelee koulunuorisotyöntekijä, joka tukee nuorten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta koulun arjessa. Samoin kirjastolla on oma nuorisotyöntekijänsä, joka työskentelee pääkirjastolla ja Piikkiön kirjastolla. Nuorilla on myös mahdollisuus vaikuttaa oman kotikaupunkinsa asioihin nuorisovaltuuston kautta.

Lisäksi nuorisopalvelut tarjoaa tukea muun muassa opinnoissa edistymisessä, elämänhallinnassa ja oman polun löytämisessä.

- Kaupungin nuorisotilat ovat paikkoja, joissa nuorten kokoontumista ja toistensa tapaamista pidetään myönteisenä, toivottavana ja sallittuna asiana. Kaiken kaikkiaan nuorisotyön toiminta tähtää siihen, että Kaarina on nuorille paras paikka olla ja kasvaa, Karppanen sanoo.

Entisten, nykyisten ja tulevien nuorten juhla

Nuorisotyön seitsemänkymppisiä vietetään 9. lokakuuta Mopotallilla, joka on kaupungin nuorisotiloista uusin. Mopotalli sijaitsee vanhalla paloasemalla, ja siitä on muodostunut nuorille tärkeä kohtaamispaikka.

Juhlailtana on luvassa rentoa synttäritunnelmaa, nuorisotyön historiaa ja nykypäivää. Mopotallista ja sen pihapiiristä löytyy muun muassa leirinuotio, pelejä, bändejä, graffitipaja, pinssipaja ja nuorisovaltuuston onnenpyörä sekä herkullisia tarjoiluja.

- Päihteettömään synttärijuhlaamme ovat tervetulleita kaikenikäiset. Nykyiset nuoret, tulevat nuoret ja entiset nuoret, Karppanen sanoo.

Tästä kaikki alkoi

  • Kaarinan kunnanvaltuusto päätti 20.12.1955 perustaa 7-jäsenisen nuorisotyölautakunnan.
  • Nuorisotyölautakunta kokoontui ensimmäisen kerran 17.2.1956.
  • Nuorisojärjestöt toivoivat nuorisotyölautakunnalta kuntaan nuorisotiloja, kerhohuoneita, leirialueita, nuoriso-ohjaajakoulutusta sekä urheilu- ja toimintavälineitä.
  • Vuonna 1957 perustettiin urheilu- ja toimintavälinevarasto, järjestettiin nuoriso-ohjaajakursseja ja myönnettiin toiminta-avustuksia nuorisojärjestöille.
  • Vuonna 1958 Kuusiston Vuolahdesta hankittiin alue nuorten leiritoimintaa varten ja järjestettiin ensimmäinen leiri. Vuolahden leirialue on edelleen käytössä osana Kaarinan nuorisopalveluiden toimintaa.
  • Ensimmäinen nuorisotyölautakunnan ylläpitämä kerhohuoneisto aloitti toimintansa vanhalla Ylikylän koululla vuonna 1961. Nykyään nuorisotiloja on viisi eri puolilla Kaarinaa.

Lisätietoja

Jaa