Ilmanlaatu on heikentynut Turun seudulla

Julkaistu: 12.3.2024 | Päivitetty: 12.3.2024
Liikenteen ja tuulen nostama katupöly heikentää ilmanlaatua Turun seudulla.

Katupölyä syntyy, kun liikenne nostaa kuivilta kaduilta pölyhiukkasia, jotka ovat lähtöisin hiekoitushiekasta, tien pintojen kulumisesta ja nastarenkaiden käytöstä.

Maanantaina 11.3.2024 ylitettiin Turun Kauppatorilla, Kaarinassa ja Paraisilla hengitettävien hiukkasten (PM10) raja-arvotaso (50 µg/m3). Vuorokausipitoisuus oli Turun mittausasemalla 61 µg/m3, Kaarinassa72 µg/m3 ja Naantalissa 82 µg/m3.  Raja-arvotaso (50 µg/m3) saa ylittyä korkeintaan 35 kertaa vuodessa. Ylitys oli kuluvana vuonna Turussa neljäs ja Kaarinassa sekä Naantalissa ensimmäinen.

Tänä aamuna ilmanlaatu on ollut heikoimmillaan välttävää Turun seudun mittausasemilla. Myös inversiotilanteet ovat nostaneet hiukkaspitoisuuksia erityisesti ilta- ja yöaikaan. Yöpakkaset mahdollistavat inversion syntymisen, jolloin ilma sekoittuu huonosti ja epäpuhtaudet muodostavat ilmansaastekerroksen hengityskorkeudelle.

Helpotusta saataneen keskiviikkona

Katujen pölyäminen helpottuu ainakin hetkellisesti keskiviikkoiltana, kun sateet saapuvat. Katupöly saattaa kuitenkin heikentää ilmanlaatua ajoittain siihen asti, kunnes kadut saadaan puhdistettua hiekoitushiekasta.

Hiukkaspitoisuuksien kohoaminen saattaa aiheuttaa oireita erityisesti herkillä ihmisryhmillä, kuten astmaatikoilla ja pikkulapsilla. Nuha, yskä, hengitysoireet sekä kurkun ja silmien kutina ovat tavallisimpia haittavaikutuksia. Terveyshaittoja voi vähentää seuraamalla ilmanlaatua sekä välttämällä liikkumista ja pidempiaikaista oleskelua vilkkaiden teiden läheisyydessä. Autoilijat voivat helpottaa pölyongelmaa hiljentämällä ajonopeuksia.

Kaarinan kaupunki ostaa ilmanlaadun mittauspalvelut Turun kaupungilta. Lisätietoja ilmanlaadusta saa ilmanlaatuportaalista, johon Turun seudun ilmansuojelun yhteistyöryhmä tuottaa mittaustietoa: https://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu

Turun kaupungin tiedote 12.3.2024.

Lisätietoja:
Ilmansuojeluasiantuntija Petra Sainisto, 040 652 6055

Jaa